Ruoveden Pirkat järjestää joulumyyjäiset jo 36. kerran. Arkistokuva.
Sirkku Somero
Perinteiset joulumyyjäiset Urheilutalolla
Ruoveden Pirkat järjestää joulumyyjäiset tulevana lauantaina jo 36. kerran. Urheilutalolla järjestettävään tapahtumaan on tulossa runsaasti aikaisemmilta vuosilta tuttuja myyjiä, mutta mukaan on ilmoittautunut myös uusia. Myynnissä on niin leivonnaisia, käsitöitä sekä koriste- ja lahjatavaroita.
Perinteiden mukaisesti tapahtumassa pidetään kinkkuarpajaiset. Kuusenkoristelukilpailu jää puolestaan tällä kertaa tauolle, ja kuuset koristellaankin lähinnä silmäniloksi. Ohjelmassa on myös pienimuotoisia arvauskilpailuja.
Buffetissa myynnissä on muun muassa riisipuuroa ja rusinasoppaa sekä kahvia. Sitä hoitavat pesäpalloilijat, ja tuotto käytetään nuorten urheilijoiden hyväksi.
Ruoveden Pirkkain perinteiset joulumyyjäiset la 13.12. klo 10–14 Ruoveden Urheilutalolla, Pirkantie 4.


