Yhteistoimintaneuvottelut alkavat Pirkanmaan hyvinvointialueella jälleen syksyllä. Tavoitteena on 80 henkilötyövuoden vähennys.
Pirha aloittaa yt-neuvottelut elokuussa – Tavoitteena noin 80 henkilötyövuoden ja johtamistasojen vähentäminen
Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) aluehallitus saa juhannuksen jälkeen ylimääräiseen kokoukseensa esityksen noin 20 miljoonan euron lisäsäästöjen tarpeesta vuodelle 2025. Pirhassa aloitetaan elokuussa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on sisäisen hallinnon keventäminen, eli neuvottelut kohdentuvat erityisesti johtamis- ja asiantuntijatehtävissä toimiviin työntekijöihin.
Tavoitteena on vähentää noin 80 henkilötyövuotta sekä johtamisen tasoja.
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola kertoi Pirhan järjestämässä mediainfossa, että erilaisia johtamistehtäviä on Pirhassa noin 1 500 työntekijällä.
Tavoiteltu henkilötyövuosien vähennys ei tuota 20 miljoonan euron säästöä. Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand arvioi, että vuotuinen säästö 80 henkilön vähentämisestä olisi noin viisi-kuusi miljoonaa.
Ensimmäisenä toimintavuonnaan 2023 Pirhan tilinpäätös näytti 136 miljoonan euron alijäämää. Kuluvan vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksen perusteella alijäämä on kutistumassa noin puoleen, 60-70 miljoonaan.
Palkkaharmonisointi on Pirhassa vielä pahasti kesken. Sand kertoi, että sille pyrittän saamaan tarkentuva aikataulu aluehallitukseen tämän vuoden elokuussa, mutta harmonisoinnin valmistuvan vasta lähivuosina. Viimeiseksi takarajaksi Sand mainitsi vuoden 2028 lopun.
Tehtävien vaativuuden mukaan yhtenäistettäviä palkkoja ei HR-palvelupäällikkö Katja Vihusaaren mukaan makseta takautuvasti, vaan siitä alkaen kun päätös harmonisoinnista on tehty.