Tapani Leppäjärvi, Pertti Nieminen ja Juhani Tahvanainen osallistuivat seurakunnan järjestämiin haravointitalkoisiin Länsi-Teiskossa.
Karoliina Laikio
Puoli tusinaa: Hautausmaa siistiksi talkoovoimin – Länsi-Teiskossa haravoitiin
Viime viikon torstaina Länsi-Teiskon hautausmaalla hääri noin kymmenkunta talkoolaista. Heidän joukossaan haravan varressa puuhaili myös Pertti Nieminen.
1. Mikä sai lähtemään haravointitalkoisiin?
– Se on pitkäaikainen perinne, on pyritty käymään. Keväällä ei käyty, kun satoi lunta.
2. Seurakunta järjestää Kurussa haravointitalkoot myös Aurejärven ja Tammikankaan hautausmailla. Oletko osallistunut niihin?
– Ei oikeastaan tule muuten talkoissa käytyä.
3. Teetkö muita syystöitä hautausmaalla?
– Havut, kanerva ja kynttilä laitetaan yleensä haudalle. Nyt on hyvä tuoda haravoinnin jälkeen.
4. Riittääkö haravoitavaa ja muita pihatöitä myös omalla pihalla?
– Kyllähän sitä olisi kotipihassakin, laiskuus on hyvä lahja.
5. Käytkö auttelemassa pihatöissä muuallakin?
– En muuten. Olen yrittänyt jättää toisille.
6. Millainen on hyvä harava?
– Nykyään taitaa muoviharava olla. Pitää ryhtinsä, eikä lehdet tartu, oman haravansa kotona mukaan ottanut Nieminen kertoo.


