Pentti Sahin melontakauteen sisältyi tänä kesänä vain kotimaan kisoja.
Terhi Kääriäinen
Puoli tusinaa: Kausi päättyi kultaisesti
1. Onko melontakausi jo lopuillaan?
– Kaukajärvellä oli kauden viimeiset kisat SM-maratonmelonta elo-syyskuun vaihteessa. Meloin yksiköllä lauantaina minimaratonin 3 kilometriä ja sunnuntaina 9 kilometriä.
2. Miten meni?
– Voitin molemmat matkat 75-vuotiaiden sarjassa.
3. Viikonloppu oli sateinen, millaiset kelit sattuivat lähtöjen aikana?
– Ihan hyvät kelit. Sunnuntaina oli rankkasateita, mutta se ei haittaa, kun meloessa aina kastuu. En ole meloessa koskaan tullut kuivana takaisin.
4. Miten kesän muut kotimaan kisat menivät?
– SM-mitaleja tuli yhteensä 7.
5. Entä kansainväliset kisat?
– Tänä kesänä ei ollut sellaisia kansainvälisiä kisoja, joihin olisin osallistunut. Ensi vuonna voisi olla Portugalissa MM-kisat, jos sinne olisi lähtijöitä Suomesta, mutta sen näkee ensi kesänä.
6. Mikä on mitaliesi yhteismäärä?
– Olisiko jotain 170 mitalia, melkein puolet niistä on kultaisia.