Miia Moksunen pääsi viime viikolla tutustumaan TET-jaksollaan paikallislehden arkeen. Moksunen kulki Ruovesi-lehdessä omalla koppimönkijällään.
Karoliina Laikio
Puoli tusinaa: Miia Moksunen tutustui työelämään Ruovesi-lehdessä
Yhdeksännellä luokalla tehdään yhteensä kaksi erillistä, viikon mittaista TET-jaksoa. Miia Moksunen, 15, oli tetissä Ruovesi-lehden toimituksessa tutustuen viikon aikana paikallislehden arkeen. Hänen tarkoituksenaan on valita TET-jaksoille mahdollisimman erilaiset paikat, jotta hän saa kokemusta monenlaisesta työstä. Viime keväänä hän oli päiväkodilla.
1. Miksi halusit tulla Ruovesi-lehteen?
– Äitini kertoi olleensa tetissä KMV-lehdessä nuorena. Siitä sain idean, että haluan kokeilla, voisiko olla kivaa ja voisiko siitä tulla ammatti.
2. Kuinka paljon tiesit lehden eri työtehtävistä ennakkoon?
– Äiti oli kertonut taittamisesta ja juttukeikoista. Tiesin lisäksi, että Kimmo myy mainoksia Ruovesi-lehdessä. En sitten oikein muuta tiennytkään.
3. Mitä kaikkea pääsit viikon aikana tekemään?
– Pääsin mukaan juttukeikoille, oikolukemaan ja seuraamaan taittoa.
4. Mikä töistä sinua kiinnosti eniten?
– Ehkä taittaminen, vaikutti tosi kivalta.
5. Teit viikon aikana myös juttuja Ruovesi-lehteen, mistä sait ideat tai mikä aiheissa kiinnosti sinua?
– Tuntui kivalta idealta kysyä, mitä muut tettiläiset tykkäävät omista paikoistaan. Muroleen hirviporukasta kertovan jutun idea tuli iskältä. Olen itsekin ajatellut metsästysharrastuksen aloittamista. Olen käynyt mukana ampumaradoilla ja pienempänä myös metsällä.
6. Kuinka paljon olet kirjoittanut ja valokuvannut aikaisemmin?
– Tarinoita ja esseitä, tykkään ottaa esimerkiksi maisemakuvia.


