- En tiedä hirveästi musiikista, en ole musatietäjä. Moni muusikko on nippelitietäjä, ja on ihanaa, kun ympärillä on fiksuja ihmisiä, jotka tietävät kaikenlaista, sanoo näyttelijä-laulaja Nina Tapio.
Jyrki Liikka
Puoli tusinaa
Puoli tusinaa: "Voi olla tylsää, jos laulaja vollottaa lavalla"
1. Kuinka paljon laulaja paljastaa itsestään laulaessaan?
– Uskon, että jonkin verran laulaja paljastaa omaa sielunmaisemaansa yleisölle. Tulkinnan välityksellä välittyy yllättävän paljon asioita, vaikka ihan aina kuulija ei tiedä, mitä kaikkea paljastuu. Siellä on seassa paljon omia tunteitani.
2. Voitko joskus paljastaa enemmän kuin olet tarkoittanut?
– En oikeastaan, en ajattele niin. Pyrin siihen, että en itse liikuttuisi kyyneliin saakka, koska se voi olla tylsää, jos vollottaa lavalla, mutta tunteen voi päästää ihan rajalle.
3. Mihin musiikki sinut vie?
– Musiikki on tunteiden välittämistä. Toisaalta, kun kuulee biisejä omasta menneisyydestään, ne vievät tunnemuistoihin, siihen aikakauteen, missä olet ollut tai siihen ihmiseen, kenen kanssa silloin olit.
4. Mitä esiintyminen antaa sinulle?
– Ajattelen, että olen tunteiden välittäjä, joissain tapauksissa esiintyminen saattaa helpottaa kuulijan omaa tunnetilaa. Energiaa liikkuu puolin ja toisin yleisön ja esiintyjän välillä.
5. Mikä on Ninan kesämusaa?
– En hirveästi kuuntele musiikkia, koska töissä sitä kuulee niin paljon, korvat väsyvät. Keikkamatkoilla kuuntelen yleensä äänikirjoja. Viimeksi kuuntelussa oli Nälkäpeli-sarjan uusin.
6. Kuinka mökkiläinen olet ja milloin hankit mökin Ruovedeltä?
– Meillä on mökki Puumalassa, ja rakastan askeettista mökkielämää. Varmaan silloin hankin kesäpaikan Ruovedeltä, kun minulle lahjoitetaan täältä tontti.


