Syk­sy te­kee hil­jal­leen tu­lo­aan. Jär­vien pin­ta al­kaa pei­la­ta kir­kas­ta syys­tai­vas­ta, ja met­sien vä­ri­lois­to lu­paa jäl­leen ker­ran mai­se­maa, joka saa hen­git­tä­mään sy­vem­min. Luon­non kau­neus muis­tut­taa mei­tä Ju­ma­lan lah­jas­ta: elä­mäs­tä, joka on suu­rem­pi kuin me it­se osaam­me näh­dä.