Näkymä SEO Ruhalantuvan pihalta syysaamuna.
Anu Kuivasmäki
Ruhalan SEO:n polttoainejakelu loppumassa
Ruhalan Seo:lla ei ole voimassaolevaa ympäristölupaa. Ely-keskus vaatii, että luvaton jakeluasematoiminta pitää välittömästi keskeyttää, koska se sijaitsee vedenhankintaa varten tärkeällä Ruhalan pohjavesialueella. Elyn vaatimusta käsiteltiin kesäkuussa ympäristölautakunnassa.
Ruoveden ympäristöviranomainen on pyytänyt toiminnanharjoittajalta suunnitelman toiminnan alas ajamiseksi niin, että toiminta olisi mahdollista keskeyttää tämän vuoden loppuun mennessä.
Ympäristötarkastaja Taina Bister kertoo, että suunnitelma on saatu.
– Ihan päivälleen ei toiminnan lopettamista voi ajoittaa. Tankit tulee saada tyhjiksi ja sen jälkeen tehdä kaasuvapaiksi.
Jotta polttoainejakelua voitaisiin jatkaa, mietinnässä on ollut myös pohjavesialueen uudelleen rajaaminen.
Jotta polttoainejakelua voitaisiin jatkaa, mietinnässä on ollut myös pohjavesialueen uudelleen rajaaminen, missä ympäristöviranomaisten apuna on ollut hydrogeologi. Jotta rajaaminen voidaan tehdä, tarvitaan geofysikaalisia luotauksia ja muita mittauksia. Ne maksavat ja tulos on epävarma.
– Ammattilaisen näkemys on, että panostus on liian suuri huomioiden onnistumisprosentti, jolla saataiisin siirrettyä pohjavesialueen muodostumisaluetta tai suojavyöhykettä, sanoo Bister.
Jakeluaseman toiminnanharjoittajalla on vireillä myös uusi ympäristölupahakemus. Sen perusteella kiinteistöllä toimii polttoainein jakeluautomaattiasema.
– Tällä hetkellä odotan elyn lausuntoa, sanoo yrittäjä Mari Helin-Saarinen Ruhalan SEO:sta.