Ympäristölautakunta on myöntänyt Seo Ruhalantuvalle luvan myydä polttoainesäiliöt tyhjiksi ja velvoittanut yrittäjän raportoimaan myynnin aloituksesta. Viidennen päivän jälkeen lupa myönnetään päivä kerrallaan, mikäli polttoainetta on vielä jäljellä.
Karoliina Laikio
Ruhalantuvalle lupa myydä säiliöt tyhjäksi
Ympäristölautakunta myönsi eilisessä kokouksessaan Seo Ruhalantuvalle luvan myydä polttoainesäiliöt tyhjäksi. Samalla Ruhalan Tupa Oy:n yrittäjä Mari Helin-Saarinen velvoitettiin raportoimaan polttoaineen jakelun aloittamisesta ja lisäksi siitä, milloin polttoaine on loppunut.
Ruhalan Tupa Oy lopetti polttoaineen jakelun vappuaattoon 30. huhtikuuta, ja jakelutoiminta on ollut keskeytettynä toukokuun alusta alkaen. Vilkkaasta viimeistä myyntipäivästä huolimatta säiliöihin jäi yhä polttoainetta. Mikäli sen myyntiin ei olisi annettu lupaa, olisi säiliöt pitänyt imeä tyhjäksi säiliöautolla ja kuljettaa polttoaine pois.
Ympäristölautakunnalle annettujen tietojen mukaan yrittäjän oma arvio jääneestä polttoainemäärästä vastaa noin viiden päivän normaalia myyntitahtia. Päätöksessään lautakunta toteaa, että viidennen päivän jälkeen ympäristötarkastaja myöntää jatkopäiviä yksi päivä kerrallaan, mikäli polttoainetta on edelleen jäljellä.