Ile Hakala ja Pertti Ahde kuorivat ja pilkkovat perunoita ja porkkanoita.
Jyrki Liikka
Ruokakoulussa oppii uusia taitoja: Hyvää, helppoa ja hauskaa
Monet hyvät ideat syntyvät kahvipöytäkeskustelujen tiimellyksessä: entä jos järjestetään ruokakoulu, jonka Martat toteuttavat, ja jolle seurakunta tarjoaa tilat.
Helppoa ja edullista ruokaa haluaa jokainen tehdä.
– Tämä on uutta toimintaa seurakunnan puolelta, kertoo Lilli Vuorensivu Ruoveden seurakunnasta.
Ruokakoululle on kysyntää ja Martoilla on tunnetusti osaamista tälläkin osa-alueella.
– He saavat jokaisen miehenkin tarttumaan soppakauhan varteen, sanoo seurakunnan Auli Nummenmaa.
Kokkaamisen taitoja tarvitsevat kaikenikäiset. Tarkoitus on järjestää kokkauskoulutusta tarpeen mukaan myös nuorille.
Opetamme tekemään edullista ja helppoa ruokaa, jota on nopea valmistaa.
Yksi kohderyhmä ruokakoululle ovat omaishoitajat, mutta kokkaustaitojen kohentaminen sopii kenelle tahansa.
– Kun puoliso on nukkunut pois, täytyy opetella ruoanlaittoa, sanoo Rämingin Marttojen puheenjohtaja Paula Almqvist.
– Opetamme tekemään edullista ja helppoa ruokaa, jota on nopea valmistaa, Marttojen kannattajajäsen Eeva Pohjonen kertoo.
– Olemme apuna, ruokakoululaiset tekevät itse ruoat, lisää Almqvist.
Ile Hakala kuorii perunat käyttämällä juustohöylää.
Jyrki Liikka
Tänään valmistuu ruokaisa Nopea broilerkeitto, josta voi tehdä pelkän kasvisversion. Tai samalla tupla- tai tripla-annoksen, osan voi pakastaa myöhempiä herkutteluhetkiä varten. Näin syntyy rahallista säästöä sekä säästyy siinä sivussa aikaakin.
Päälle puetaan essut, hiusten suojaksi asetellaan päähine ja käteen kevyet käsineet. Ensin tietysti pestään kädet.
Laitamme Pertin kuorimaan perunoita.
Tilat ovat otolliset. Suurtaloushella tekee vaikutuksen keneen tahansa sunnuntaikokkaajaan. Iso kattila nostetaan neliskanttiselle levylle.
Pertti Ahde ei ole ollut aikaisemmin ruokapuolesta niin kiinnostunut. Omaishoitajana hänen on kuitenkin tartuttava toimeen, lapset ovat välillä olleet apuna.
– Laitamme Pertin kuorimaan perunoita, toteaa Pohjonen.
Samalla kun vihannekset pestään ja pilkotaan, puheensorina täyttää keittiön. Keskustelua käydään muun muassa eri tavoista käyttää työvälineitä. Perunan kuorimiseen Ile Hakala käyttää juustohöylää.
– Tulin tänne, koska olen kiinnostunut ruoanvalmistuksesta ja minun pitää huolehtia ruoka-asioista, kertoo Seppo Autio Ruoveden omaishoitajista.
Paula Almqvist ja Eeva Pohjonen laittavat veden kiehumaan.
Jyrki Liikka
Osa leppoisaa ruoan valmistamista on keskustelu ruoan valmistamisesta. Hakala kysyy, mainitaanko ohjeessa valkosipulia ja on valmis sitä kaupasta tarvittaessa noutamaan. Tällä kertaa ohjeeseen valkosipuli ei kuulu.
Sämpylätaikinaan tarvitaan puoli litraa vettä ja sopiva määrä jauhoja. Keiton valmistamisen ohessa pyöräytetään taikina, joka jää kohoamaan liinan alle ja odottaa seuraavaksi uuniin pääsyä.
Yksi hauskuus ruoan valmistamisessa on kupliva keskustelu ruoan valmistamisesta. Vasemmassa alakulmassa leivinliinan alla kohoaa sämpylätaikina.
Jyrki Liikka
Keitto porisee kattilassa, tuoksut alkavat leijailla keittiöön. Oudossa keittiössä kaikki tarvittava ei ole heti käden ulottuvilla. Pienen penkomisen jälkeen leivinpaperirulla löytyy vetolaatikosta, kukkapapereiden alta.
Pöytä katetaan, ja odotettu lausahdus kajahtaa ilmoille: ”Nyt syömään!”
– Mikä parasta, pääsette myös tiskaamaan, sanoo Almqvist.
Ohje: Nopea broilerkeitto.
Jyrki Liikka
Rämingin Martat järjestivät Varttuneemman väen ruokakoulun Seurakuntakeskus Aatoksessa toukokuun alussa.


