Jenni Lind on aloittanut uutena musiikinopettajana Ruoveden yhtenäiskoulussa ja Lasse Nihtinen puolestaan Pekkalan koulussa 3.4.-luokan opettajana. Keskenään he ovat pariskunta, joka on muuttanut paikkakunnalle Utsjoelta. Yhtenäiskoulussa on aloittanut myös oppilaanohjaaja Jesse Härmälä. Hän on tavattavissa keskiviikkoisin ja torstaisin Ruovedellä, alkuviikosta Juupajoella.
Karoliina Laikio
Ruovedeltä löytyi opettajan töiden lisäksi myös uusi koti
Ruoveden yhtenäiskoulussa on aloittanut tänä syksynä uusi musiikinopettaja Jenni Lind. Hän opettaa musiikkia ensimmäisen luokan oppilaista aina kahdeksasluokkalaisiin saakka ja lisäksi lukion puolella.
– Sisällöissä on eroja, mutta toiminnallisuus on yhteistä kaikilla. Soitetaan ja lauletaan, lukiossa vähän enemmän kirjallista, kertoo Lind opetuksen eroista eri luokka-asteilla.
Raahesta kotoisin oleva Lind on opettanut viimeiset kolme vuotta Utsjoella toimien musiikin lehtorina Utsjokisuun koulussa.
Samaisesta koulusta Ruovedelle on saatu myös toinen opettaja Lasse Nihtinen, joka opettaa Pekkalan koulussa Jäminkipohjassa 3.–4.-luokkaa ja vastaa lisäksi koko koulun erityisopetuksesta.
– Vetosi se, että on pieni koulu. Utsjoella oli viiden oppilaan ryhmä, tällainen kyläkoulu kiinnosti.
Uudelta työltään Nihtinen kertoo odottavansa yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.
– Ei ole valtavan iso paikka, niin toivottavasti hyödynnetään yhteisiä voimavaroja.
Viimeiset kaksi vuotta Pohjois-Suomessa opettanut Nihtinen on kotoisin Itä-Suomesta Imatralta, mutta on liikkunut Etelä-Karjalasta Pohjois-Karjalaan ja sieltä aivan pohjoisimpaan Lappiin asti. Ruovedelle hän kertoo tulleensa vaihtelun vuoksi, ja opettavansa ensimmäistä kertaa Pirkanmaalla.
– Toivottavasti voisi pysähtyä, alkaa reissaaminen riittää.
Sattumaa kahden opettajan päätyminen Ruovedelle ei kuitenkaan ole, vaan Lind ja Nihtinen ovat muuttaneet paikkakunnalle yhdessä heinäkuun puolivälissä. Ensin varmistui Lindin musaopen paikka, ja sen jälkeen löytyi mieluinen paikka myös Nihtiselle.
– Pirkanmaa oli yhteinen ajatus, mutta enemmän minun työmahdollisuuksien mukaan mentiin, Lind kertoo.
Nyt pariskunta on jo ehtinyt pikkuisen asettua uuteen paikkaan. Lindin tarkoitus oli hankkia uusi reppu ennen lukuvuoden alkua, mutta pääasiassa on tullut tehtyä hankintoja kotiin.
– Halkoja olen tilannut, että saa pihasaunaa lämmittää – ja uusi sohva, olen panostanut vapaa-aikaan, Nihtinen täydentää.
Nihtisen mukaan eri kouluissa opettaminen voi olla hyväkin asia.
– Säilyy töistä puhuminen vapaa-ajalla ehkä vähän vähempänä tai ainakin yleisemmällä tasolla.
Juttelen kaikkien kanssa vähintään kerran, ylärajaa ei ole.
Uusien opettajien lisäksi yläkoulun puolella yhtenäiskoulussa on aloittanut myös uusi opinto-ohjaaja Jesse Härmälä, joka tekee opon hommia myös Juupajoella.
– Olen kaksi päivää viikossa täällä, kaksi päivää Juupajoella. Perjantaina siellä, missä tarvitaan.
Ruovedellä Härmälä on keskiviikkoisin ja torstaisin. Aiempaa kokemusta hänellä ei paikkakunnalta juurikaan ole.
– Olin viime vuonna täällä ysejä yhteishaussa opastamassa, silloin tuli muutamat oppilaat ja opettajat tutuiksi.
Härmälän mukaan osa yhdeksännen luokan oppilaista tietää hyvinkin tarkasti, minne haluavat peruskoulun jälkeen lähteä, toisten kanssa tulevaisuuden suunnitelmia ja vaihtoehtoja mietitään pidempään.
– Paljon suosittelen, että käy paikan päällä katsomassa koulua ja opiskelua. Vastaako todellisuus sitä ajatusta, mikä heillä on. Sitten TET-jaksot on tosi hyviä, pääsee paikan päälle katsomaan sitä työtä, mikä kiinnostaa.
Kunhan aikataulut saadaan kuntoon, aloittaa Härmälä oppilaiden tapaamisen.
– Juttelen kaikkien kanssa vähintään kerran, ylärajaa ei ole.
Härmälä on opiskellut alkujaan Jyväskylässä englannin opettajaksi, mutta opon työt veivät kuitenkin voiton. Kokemusta työstä hänelle on kertynyt Juupajoen lisäksi Heinolasta Lyseonmäen koulusta. Toisin kuin opettajakollegansa Härmälä ei asu Ruovedellä, vaan on hankkinut puolisonsa kanssa Orivedeltä talon vuoden vaihteessa.
– Kesälomalla oli aikaa remppailla pihaa ja taloa vähän, päättää Härmälä.


