Janina Tuuri ja Sara Rannikko työskentelevät tämän lukuvuoden Ruoveden lukiossa.
Karoliina Laikio
Ruoveden lukiossa kaksi uutta opettajaa – koulussa ja paikkakunnassa riittää vielä molemmilla tutustuttavaa
Ruoveden lukiossa opettaa tämän lukuvuoden kaksi uutta opettajaa: Janina Tuuri ja Sara Rannikko.
Äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä ilmaisutaitoa opettava Tuuri on opiskellut Tampereen yliopistossa suomen kieltä.
– Sivuaineena opiskelin muuta äikänopen pätevyyteen vaadittavaa, kuten kirjallisuustiedettä ja kasvatustiedettä.
Tuuri haluaa kannustaa oppilaita lukemaan.
– Lukeminen ei anna apuja vain äikän opintojaksoihin, vaan myös muihin oppiaineisiin sekä tietenkin myös ihan arkiseen elämään. Lisäksi se on myös hyvä pako todellisuudesta, jos vaikkapa koulutyöt stressaavat. Jokaiselle löytyy varmasti itselle sopiva muoto lukea.
Ruoveden lukiossa häntä kiinnostivat eri linjojen antamat mahdollisuudet opetuksessa. Lukion opetussuunnitelman mukaan pakollisia opintojaksoja kuuluu äidinkieleen ja kirjallisuuteen 8, joiden päälle on mahdollista ottaa vielä 3 valinnaista.
– Lisäksi voi olla myös koulukohtaisia valinnaisia, joista voisi Ruoveden lukiosta mainita esimerkiksi tekstinhuoltoon keskittyvän opintojakson.
Paikkakuntana Ruovesi ja muuten Ruoveden lukio ovat uudelle äikänopelle melko vieraita.
– Kävin viime kesänä kerran Ruovedellä pienellä maakuntamatkalla, mutta sen enempää en paikkaa tunne, kertoo Tampereelta töissä kulkeva Tuuri.
Sasky sen sijaan on jo hänelle tuttu. Hän opetti viime vuonna Saskyn toisessa lukiossa Ikaalisissa.
– Se oli ensimmäinen työpaikkani opettajana valmistumiseni jälkeen, eli opetöitä olen tehnyt kokopäiväisesti vasta vuoden verran.
Tämä lukio tuntuu siis kooltaan tutulta ja kotoisalta.
Myöskin Tampereelta kulkeva Rannikko opettaa tänä lukuvuonna lukiossa englannin ja ruotsin pakollisia kursseja. Pätevyys hänellä on myös ranskan opettamiseen.
– Olen opiskellut Tampereen yliopistossa pääaineena englannin kieltä ja sivuaineina minulla on ollut pohjoismaiset kielet sekä ranska.
Opettajaksi hän pätevöityi viime vuoden toukokuussa, sitä ennen hän on tehnyt opettajan sijaisuuksia vuodesta 2019 lähtien.
– Olen ollut sijaisena lähinnä Tampereen seudulla, muun muassa Tampereen teknillisessä lukiossa ja Tampereen normaalikoululla.
Paikkakunnassa riittää uuden koulun lisäksi tutustumista, sillä Rannikko kertoo olevansa ensimmäistä kertaa Ruovedellä.
– Lähipiirin kokemusten kautta olen kuullut Saskystä ja Ruoveden lukiosta. Olen itse opiskellut Mouhijärven ja Vammalan lukioissa, ja Ruoveden lukio sijoittuu kooltaan johonkin näiden välille. Tämä lukio tuntuu siis kooltaan tutulta ja kotoisalta. Toisaalta myös kiinnostaa nähdä, minkälaisia opiskelijoita eri linjat tuovat kouluun.
Hän kannustaa oppilaita tutustumaan avoimesti eri paikkakunnilta tulleisiin opiskelijoihin.
– Mitä opintoihin tulee, itselle parhaaksi sopivan opiskelutavan löytämiseen kannattaa alussa käyttää aikaa, jotta opiskelu on myöhemmin mahdollisimman sujuvaa.


