Ruoveden Vuoden yrittäjälle ovat tuttuja niin suomalaiset ydinvoimalat kuin Indonesian paperitehtaat
Ruoveden Vuoden yrittäjäksi valittiin Marko Somppi ja MS Konetekniikka Oy.
Somppi on perustanut oman yrityksensä vuonna 2012, mutta alalla hän on toiminut jo 30 vuotta.
Hän sanoo, että Ruovedellä markkinat metallialalla ovat pienet, joten työt löytyvät ympäri Suomen ja maailmalta.
– Jonkun verran teen omassa huoltohallissa, koneistan ja korjaan. Asennusta ja koneistusta on eri muodoissa tullut tehtyä koko ikä, sanoo Somppi.
Reissutöitä hän on tehnyt jo kolmen vuosikymmenen ajan.
Työkohteita on ollut ympäri maailmaa.
– Singapore, Bahama, jenkkien kuivatelakat. Indonesia, Intia, Brasilia, kaikkialla olen ollut, missä on paperitehtaita. Euroopassa etupäässä Italia, Saksa ja Ranska – Venäjänkin ennen, mutta se on nyt tietysti loppunut, luettelee Somppi keikkapaikkoja ulkomuistista.
Kokemusta koneistuksesta ja koneiden huollosta Marko Sompilla on kolmekymmentä vuotta.
Sirkku Somero
Työtilanne yrityksellä on ok, on ollut oikeastaan koko sen olemassaolon ajan.
– Aina työtä on löytynyt, kun suhteet on kunnossa. Aina jossain jotakin hajoaa.
Somppi sanoo, että yleensä yrityksellä on tiedossa työlistaa puoleksi vuodeksi eteenpäin.
Vuonna 2005 hän oli mukana perustamassa nykyään Ylöjärvellä toimivaa IS-Technics-osakeyhtiötä, jossa on edelleen osakkaana oman yritystoiminnan lisäksi.
Oman yrityksen perustamiseen johti halu tietynlaiseen vapauteen.
– Halusin muutosta vuoden rytmiin.
Hän kertoo, että matkapäiviä kertyi aikaisemmissa töissä vuodesta toiseen 200–260.
– Yleensä ennen lähdettiin pääsiäiseltä ja tultiin syyskuulta. Työnteko oli kesäpainotteista, siinä meni kaikki kesät sekä joulut ja juhannukset, hän kertoo.
Työt kasaantuivat juhlapyhiin ja -vapaisiin, koska silloin tehtailla oli huoltoseisokit.
– Esimerkiksi ydinvoimalat huolletaan keväisin ja syksyisin. Normikierrokseen kuuluivat myös Naantalin ja Porvoon öljynjalostamot. Kun muut ovat lomalla, silloin koneita huolletaan.
Vaikka maailmaa on tullut työn puolesta kierrettyä, turistimaisemiin ei juuri työkeikolla ehdi perehtyä.
Yrittäjänä Somppi voi jakaa töitään tasaisemmin.
Kesäisin MS Konetekniikka tekee lähinnä Etelä-Suomessa lämpövoimaloiden huoltoa yhteistyössä muutaman yrittäjän. Paikalliset työt täyttävät vuodenkiertoa.
Oma yritys poistaa myös rajat työn tekemisen määrältä, yrittäjä voi tehdä ylitöitä niin paljon kuin jaksaa ja ehtii – työntekijänä tiettyjä tuntirajoja ei voi ylittää.
Hän sanoo, että vaikka maailmaa on tullut työn puolesta kierrettyä, turistimaisemiin ei juuri ehdi perehtyä, ei varsinkaan nykyään hektisillä työkeikoilla.
– Ennen tahti oli maltillisempaa. Voihan sinne kaksi tyhjää päivää jäädä, mutta nykyään liikkuminen on nopeaa ja aikataulut kireitä.
Paljon työmatkustamisen seuraus on, että lomalla ei tarvitse välttämättä lähteä ulkomaille.
– Helpottaahan se aikanaan eläkkeelle jäämistä, hän naurahtaa.
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 1.11.2025
Fakta
MS Konetekniikka Oy
Marko Sompin 2012 perustama asennus- ja koneistusyritys.
Ruoveden Vuoden yritys 2025.
Asiakkaat tehtaita ja tuotantolaitoksia ympäri maailmaa.
Liikevaihto 482 tuhatta (2024).


