Jukka Mäkelä on ollut ideoimassa lähisähköntuotannon mallia, jossa asunto-osakeyhtiöt omistavat aurinkovoimalan. Viitapohjan pelloilta kerätty aurinkoenergiaa käytetään Koivistonkylän kerrostaloissa. Mäkelän kiinnostus aurinkoenergiaan syttyi jo 30 vuotta sitten Tampereen teknisellä korkeakoululla opiskelijatoverin väitöskirjan aiheesta.
Sirkku Somero
Sähköä tuotetaan aurinkovoimalla Teiskon Viitapohjassa – käyttäjät asuvat kerrostalossa Koivistonkylässä
Viitapohjassa toimiva aurinkoenergiavoimalaitos on tuottanut sähkön kahden kerrostalon käyttöön Ilokkaanpuistoon heinäkuun alusta.Koivistonkylässä sijaitsevan Ilokkaanpuiston sähkö ei ole vain nimellisesti aurinkosähköä, vaan asunto-osakeyhtiö omistaa tuotantolaitoksen: paneelit, invertterit ja niiden asennustelineet.
Konseptin kehittämisessä mukana ollut Jukka Mäkelä Amodus Oy:stä on laskenut, että Tampereen sähkölaitoksen uusien, 17. syyskuuta voimaan tulevien tariffien mukaan Auringonsäteen asukkaiden hyöty on noin 85 senttiä per asunnon neliö kuukaudessa. Esimerkiksi 50 neliön kokoisessa asunnossa säästö olisi yli 42 euroa kuukaudessa verrattuna normihintaiseen sähköön.
– Juuri nyt tilanne sähkömarkkinoilla ei ole normaali, eihän hyöty ihan noin suuri ole normaalitilanteessa, huomauttaa Mäkelä.
Mäkelä kertoo, että syy aurinkovoimalan rakentamiseksi näin kauas käyttökohteesta johtuu siitä, että paneeleita mahtuu kerrostalojen katolle hyvin rajallinen määrä.
– Maahan sijoitettavilla voimalaitoksilla päästään isomman mittaluokan tuotantoon.
Aurinkopaneelien tekniikka on jo vanhaa ja koeteltua, siinä mielessä varmaa.
– Voi olla vieläkin toiminnassa 1970-luvun alussa pystytettyjä paneeleita. Laskennallinen toiminta-aika näille on 30–35 vuotta, mutta käytännössä ne toimivat paljon sitä kauemmin.
Viitapohjan aurinkovoimala on perustettu Anna Hanhilahdelta vuokratulle pellolle 35 vuoden mittaisella sopimuksella.
Viitapohjan aurinkovoimalasta on nyt valmiina noin kolmasosa, mikä tarkoittaa noin 250 kilowattituntia tehoa.
– Ensimmäinen kahden kerrostalon asunto-osakeyhtiö Auringonsäde luovutettiin asukkaille kesäkuussa, kertoo rakennuttajapäällikkö Timo Ristamäki Arkta Rakennus Oy:stä.
Ilokkaanpuiston alueelle Koivistonkylään nousee kuusi kerrostaloa, joissa asuntoja tulee olemaan yhteensä noin 200. Lokakuussa valmistuvat seuraavat kaksi kerrostaloa, viimeiset loppusyksyllä 2023.
Ensimmäinen asunto-osakeyhtiön Auringonsäde myytiin loppuun ennen valmistumista. Aurinkovoimalla tuotettu sähkö, maalämpö ja hyvä A-energialuokka siis kiinnostivat, vaikka tärkein kriteeri asunnonvalintaan on edelleen sijainti.
Aurinkopaneeleissa on muuntaja, joka muuttaa tasavirran vaihtovirraksi.
Sirkku Somero
Ilokkaanpuiston kerrostaloalue on rakennuttajan mukaan Euroopan ensimmäinen asuinalue, joka käyttää etätuotettua aurinkoenergiaa. Aurinkovoimalaitoshanketta on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Amodus Oy:n kanssa. Paneelien tuottama sähkö johdetaan Tampereen Sähkölaitoksen verkkoon.
Ilokkaanpuiston asukkaat saavat sähkönsä erikseen netotettuna eli laskettuna koko vuoden ajalle, mikäli heillä on sähkösopimus Tamperen Sähkölaitoksen kanssa. Vuoden lopussa Tampereen Sähkölaitos laskee toteutuneen aurinkosähkön tuotantomäärän ja joko hyvittää arvioitua suuremman sähkön määrän tai laskuttaa yli menneen kulutuksen.
Seuraavien viikkojen aikana paneeleita tulee Viitapohjan pelloille lisää toinen mokoma.
Sirkku Somero
Ilokkaanpuiston lähisähköntuotannon kokeilua seurataan kaupungilla tarkasti. Kokeilu on osa Stardust-projektia, jonka paikallista toteutusta Tampereen kaupunki koordinoi.
– Dataa kerätään aurinkovoiman tuotannosta ja energian käytöstä projektin loppuun eli maaliskuuhun 2024 saakka kertoo Kestävä Tampere 2030 -ohjelman ohjelmapäällikkö Laura Inha.
Kun kokemuksia saadaan kerättyä, voidaan miettiä, voisiko ideaa monistaa.
– Kaupunki on tarjonnut hienon kehitysalustan uusille energiaratkaisuille: esimerkiksi Hiedanranta ja pienemmässä mittakaavassa Ilokkaanpuisto, joissa pääsee testaamaan uusia toimintamalleja ja teknologioita.
Tulevaisuudessa nähdään, minkälaisia tarkemmat vaikutukset ilmastoon ovat.
– Ilokkaanpuiston mittareista saadaan monenlaista dataa, joka on myös avoimessa käytössä tutkijoille. Dataa tulee voimalaitoksesta ja sen tuottamasta sähköstä, mutta myös rakennuksista, muun muassa vedenkäytöstä ja lämmityksestä, kertoo Anna Vilhula Stardust-projektista, josta myös Ilokkaanpuiston energiayhteisökonseptin kehittäminen on saanut rahoitusta.
Stardust on Euroopan Unionin 6,5 vuoden mittainen hanke. Siihen osallistuvat kaupungin lisäksi Tampereen Sähkölaitos, Skanska, Aurinkotekno ja VTT. Tavoitteena on perinteisten teollisuuskaupunkien muuttaminen energiatehokkaiksi ja älykkäiksi ICT-ratkaisulla ja innovaatioilla. Tampereen lisäksi mukana on kuusi muuta eurooppalaista kaupunkia.
Fakta
Viitapohjan aurinko-
voimala
Omistajat Ilokkaanpuiston kerrostalojen asukkaat Koivistonkylässä.
Tuottaa sähköä Tampereen Sähkölaitoksen verkkoon.
Laskennallinen tuotto noin 250 KWh.
Valmiina noin 1/3 lopullisesta koosta.
Paneeleita käytössä nyt noin 270, syyskuun aikana rakentuu saman verran lisää.


