Kättely pääministeri Petteri Orpon kanssa oli Aare Majaniemelle juhlan kohokohta, joka jännittikin aluksi hiukan.
Kuvakaappaus videolta
Sanni ja Aare juhlivat itsenäisyyttä Helsingin Oopperatalolla – kohokohta oli päästä kättelemään pääministerin kanssa
Sanni Holkko ja Aare Majaniemi edustivat Ruoveden kymmenvuotiaita Lasten itsenäisyyspäivän juhlassa, joka järjestettiin Helsingin Oopperatalolla 3. joulukuuta.
Sanni ja Aare pääsivät juhlan aluksi kättelemään pääministeri Petteri Orpoa 500 muun lapsen kanssa, jonka jälkeen ohjelmassa oli monenlaista tekemistä, herkkupöytien tarjottavia sekä yllätysesiintyjä, Euroviisuista tuttu KAJ-yhtye.
Sanni Holkko junassa matkalla juhlaan. Kaikkia lapsia oli pyydetty tekemään etukäteen taideteos, jotka ripustettiin juhlapaikan seinälle.
Marika Holkko
Pekkalan koulun neljäsluokkalainen Sanni Holkko matkusti Helsinkiin äidin ja isän kanssa: ensin autolla Orivedelle ja siitä eteenpäin junalla. Hän oli käynyt kerran aiemmin Helsingissä Korkeasaaressa, mutta ei koskaan Oopperatalolla.
Sanni myöntää, että itsenäisyysjuhla jännitti hiukan etukäteen. Eniten hän odotti kättelyä pääministerin kanssa.
Sanoitko jotain pääministerille?
– Tervehdin ja sitten sanoin hyvää itsenäisyyspäivää, Sanni kertoo.
Mitä hän vastasi siihen?
– Kiitos samoin.
Millaiselta pääministeri vaikutti noin läheltä katsottuna?
– Mukavalta.
Itsenäisyysjuhlassa oli paljon kiinnostavia toimintapisteitä, joissa sai tutustua Oopperatalon arkeen tai vaikkapa lähettää postikortin.
Tarjottavista Sannin mieleen olivat lohkoperunat ja karkkibuffetti.
Oliko hyvät juhlat, kannattiko mennä?
– No oli hyvät juhlat, ja totta kai sinne kannattaa mennä, jos kerran elämässä pääsee, Sanni toteaa.
Ehkä kaikkein parasta hänestä oli KAJ´n esiintyminen.
Juhlien yllätysesiintyjä KAJ oli lasten mieleen.
Kuvakaappaus videolta
Yhtenäiskoulun neljäsluokkalainen Aare Majaniemi lähti itsenäisyysjuhlintaan isänsä kanssa autolla.
Aiemminkin Helsingissä monesti käynyt Aare oli nyt ensi kertaa Oopperatalolla, joka oli hänen mielestään iso ja hieno rakennus.
Juhlan kohokohta oli heti alkuun, kun pääsi kättelemään pääministerin kanssa. He vaihtoivat hyvän itsenäisyyspäivän toivotukset.
Mikä toimintapisteistä oli kiinnostavin?
– Semmoinen, kun sai katsoa VR-laseilla sitä koko paikkaa kolmannesta kerroksesta ja kaikkialta, Aare kertoo.
KAJ kuuluu hänen suosikkeihinsa, ja hän lauloikin yleisössä muiden mukana.
Jäikö joku kappale mieleen?
– Se Bara bada bastu.
Aare huomasi juhlissa jalkapallokaverinsa Virroilta, ja he liikkuivatkin siellä paljon kaksistaan. Tarjottavista parasta olivat kana, Coca-Cola ja sipsit.
Kannattiko juhliin mennä?
– Kannatti, Aare vastaa.
Ruoveden lähtijät arvottiin valtuustoseminaarissa.
Juhlaan kutsuttiin kaksi lasta jokaisesta Suomen kunnasta. Sivistysjohtaja Aila Luikun mukaan Ruoveden lähtijät arvottiin valtuustoseminaarissa, ja onnettarena toimi sivistyslautakunnan puheenjohtaja.
Juhlan järjestivät valtioneuvoston kanslia, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Lapsiasiavaltuutettu. Tänä vuonna se järjestettiin yhteistyössä Suomen kansallisoopperan ja kansallisbaletin kanssa teemalla Yhdessä rohkeammin.


