Koro­na­ka­ran­tee­nissa Unkarissa

Elä­mä­ni ko­ro­na­ka­ran­tee­nis­sa Un­ka­rin mö­kil­lä al­kaa va­kiin­tua. Tu­lin tän­ne 10. maa­lis­kuu­ta, ja muu­ta­man päi­vän pääs­tä raja Itä­val­taan sul­jet­tiin her­meet­ti­ses­ti. Se tar­koit­taa sitä, et­tä ns. pie­net ra­jat va­rus­tet­tiin be­to­ni­por­sail­la ja muil­la su­luil­la ja epä­vi­ral­li­sil­la yli­tys­pai­koil­la vah­tii ra­ja­po­lii­si, et­tei ku­kaan lui­kah­da lait­to­mas­ti Itä­val­taan.

Jou­lu­puk­kia odo­tel­lessa

Per­heel­läm­me ei ole vap­pu­na mi­tään va­kiin­tu­nei­ta juh­la­pe­rin­tei­tä, ai­noa jo­ka­vuo­ti­nen pie­nen juh­lin­nan ai­he tou­ko­kuun alus­sa on ol­lut vai­mon kans­sa 1995 vap­pu­na ta­pah­tu­neen en­si­koh­taa­mi­sem­me muis­te­lu.

Rahaa voi aina tehdä myö­hem­min­kin

R.E.M. Its the End of the World as We Know it (and I feel fine) pyö­räh­ti en­si ker­ran soit­toon 1987. Nyt yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min aloi­tan päi­vä­ni kuun­te­le­mal­la tätä kap­pa­let­ta. Tar­vit­sen sen vir­taa it­see­ni.

Erilainen joulu

Kir­joit­te­len vii­meis­tä blo­gi­a­ni Ruo­ve­si-leh­teen - ai­na­kin täl­lä erää. Kin­kun tuok­su lei­jai­lee tu­vas­sa­ni. Elä­mä­ni en­sim­mäis­tä ker­taa pais­tan it­se kin­kun. Tä­hän saak­ka kump­pa­ni­ni on tai­ta­vas­ti hoi­ta­nut tä­män olen­nai­sen jou­lut­ra­di­ti­on.