Kari Tervala ehti olla puhelinyhtiöllä töissä yli 21 vuotta.
Anu Kuivasmäki
Eläkkeelle
Selväpiirteisyys ja looginen ajatusmaailma koukuttivat
Kari Tervala jäi eläkkeelle Pohjois-Hämeen Puhelimen yritysmyynnin yhteyspäällikön tehtävistä perjantaina. Viimeisenä työpäivänä hän hyvästeli asiakkaita ja työkavereita Ruoveden myymälässä. Tervala on nähnyt tietotekniikan kehityksen Suomessa sen alkumetreiltä tähän päivään.
Eläkeikä tuli täyteen jo puolisen vuotta sitten, sillä Tervala ponnisti maailmaan Pourunperältä karkauspäivänä 1956.
– Kätilö kuulemma kosi. Äiti kertoi. Ja minä olin kuulemma päästänyt pahan äänen, Tervala nauraa.
Kansakoulun Kari Tervala kävi Visuvedellä, oppikoulun ja lukion Virroilla, mistä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976. Opinnot jatkuivat Tampereen teknisessä korkeakoulussa. Diplomityön hän teki teollisuustaloudesta.
Jo opiskeluaikoina Tervala oli töissä ylöjärveläisellä Ylötehtaalla. Siellä tehtiin maatalouskoneita. Lopulta työ vei mennessään. Ensin Tervala kokosi testikoneita, mutta melko pian työt kääntyivät tietotekniikan puolelle.
– Kysyttiin, että kerkiätkö pikkuisen kattoon noita tietokonejuttuja. Kun talossa oli joku, joka teki jotain tietotekniikan kanssa, kaikki kantoi mappinsa mulle. Siitä se lähti.
Kerkiätkö pikkuisen kattoon noita tietokonejuttuja.
Tietokoneisiin innosti niiden selväpiirteisyys ja looginen ajatusmaailma. Alussa koneet olivat suuria ja alkeellisia.
– Muistan kun tilasin Ylölle ensimmäisen IMB:n xp:n, jossa oli ensimmäinen 20 megatavun kiintolevy. Se maksoi 30 000 markkaa. Nyt jo puhelimissa on tuhatkertainen muisti. Ei sitä voi kuvitella, kuinka isot erot ne on.
Työ opetti tekijäänsä, ja lisää oppia ja koulutusta Tervala haki kesäyliopiston kursseilta.Tervala oli Venäjän kauppaa käyneen ja voimakkaasti laajentuneen Ylötehtaiden atk-suunnittelijana ja -päällikkönä yrityksen konkurssiin asti 1990.
Tervala muutti Tampereelta kotitilalle Visuveteen. Tila oli siirtynyt hänelle jo vuonna 1986. Lindaun leirintäalueella Saksassa Tervala tapasi Kristiinansa 1985, ja nuoren parin häitä tanssittiin alkutalvesta 1991. Esikoinen Tytti syntyi samana vuonna ja velipoika Aku 1993.
Oma Karin ATK-palvelu työllisti eri projekteissa. Syksyllä 1991 hän aloitti Ruhalan kotitalousoppilaitoksen matematiikan opettajana. Sen ohella hän piti yrityksille tietotekniikan kursseja, myös puhelinyhtiössä. Sitä kautta urkeni uusi ura. Hän aloitti työt puhelinyhtiön palveluksessa vuoden 1999 alusta. Tammikuun 2. päivä tuli 21 vuotta täyteen.
Tervalan työ puhelinyhtiössä on ollut tietoliikenne- ja datamyyntiä yrittäjille. Viimeiset vuodet ovat vierähtäneet pääasiassa kuituhankkeiden parissa.
Työ puhelinyhtiössä on ollut näköalapaikka. Koko ajan on saanyt olla mukana kehityksen kärkijoukoissa.
Ruoveden ja lähikuntien kuituhankkeet ovat olleet myös tiennäyttäjiä koko Suomen mittakaavassa.
– 2021 keväällä tämä Pohjois-Pirkanmaa on varmaan yksi Suomen kuidutetuimmista maaseutualueista. Kuitu on mahdollista saada lähes joka paikkaan kohtuuhinnalla.
Mutta pelkällä kuidulla ei tee mitään, ellei sillä ole myös käyttöä, Tervala muistuttaa. Tänään julkistettavat kunnan, Honkalakoti ry:n hankkeet ovat Tervalan mielestä erinomainen esimerkki siitä, kuinka kuituyhteyksien avulla saadaan hyviä palveluita ja sitä kautta lisää elinvoimaa kyliin. Kuitujen ansiosta myös etätyö on entistä helpompaa, samoin tv:n katselu ja kaikki muut tietokonevälitteiset palvelut.
2021 keväällä tämä Pohjois-Pirkanmaa on varmaan yksi Suomen kuidutetuimmista maaseutualueista. Kuitu on mahdollista saada lähes joka paikkaan kohtuuhinnalla.
Tervala tunnustaa, että eläkkeelle jäämisessä on mukana ripaus haikeuttakin, sillä työyhteisö on ollut mukava. Laakereillaan hän ei aio lepäillä, sillä työnteko omalla tilalla jatkuu. Viljeltävänä on edelleen lähes sata hehtaaria peltoa. Maataloustöiden lisäksi hän aikoo lähteä Kristiinan Keramiikkaa pyörittävän puolison kanssa messuille ja matkoille. Yhdeksänkymppiset vanhemmatkin saavat eläkeläisestä kuljetusapua kauppareissuilleen.
Honkalakoti ry:n hallituksen puheenjohtajana hän jatkaa vielä tovin. Politiikan hän on jo jättänyt. Kolme kautta kokoomuksen kunnanvaltuutettuna ja yksi kausi sivistyslautakunnan puheenjohtajana riitti. Tervalan mielestä on hyvä, että päättäjät vaihtuvat riittävän usein, sillä ajatusmaailma urautuu helposti.
Harrastuksista tärkeimpiä ovat edelleen metsästys ja leijonatoiminta.
Millaisilla yhteyksillä varustettuna tietotekniikan konkari jää eläkkeelle?
– Ihan tavallinen pc, nettiyhteys, kuitu ja tabletti, mistä katselen telkkaria. Ja puhelin tietenkin, Tervala luettelee arsenaalia.
Tulevaisuuden tietokone on Tervalan visioisssa pieni puhelimen tyyppinen laite, jossa on iso näyttö ja näppäimistö. Virtuaalilasit avartavat mahdollisuuksia.
– Puheohjaukseen en vielä luota. Ihmiset puhuvat niin eri tavalla, Tervala sanoo.
Kuka
Kari Tervala
s. 24.2.1956
Naimisissa, kaksi aikuista lasta
Työhistoria: Ylötehdas, Kari Tervalan ATK-palvelu, Pohjois-Hämeen Puhelin Oy. Sivutoiminen maanviljelijä vuodesta 1986.
Harrastukset: Leijonatoiminta, metsästys, liikunta, Honkalakoti ry:n hallituksen pj.


