Sivistyslautakunnan asioita esittelee sivistysjohtaja Aila Luikku (vas.), puhetta johtaa Nina Söderholm., joka on ensikertalainen valtuustossa, lautakunnassa ja puheenjohtajana.
Sirkku Somero
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja vastaa kysymyksiin – Lähitulevaisuuden iso asia on koulurakennuksen kohtalo
Kuinka uskollisesti lautakunnan jäsenet osallistuvat kokouksiin?
– Kaikki kyllä osallistuvat.
Kuinka moni on aktiivisesti äänessä?
– Kokouksia on ollut vasta muutama, mutta tuntuu, että jäsenet ovat hyviä keskustelijoita ja kuuntelijoita. Rakentavia kysymyksiä viranhaltijoille on esitetty.
Mistä asiasta odotat eniten vääntöä tulevalla kaudella?
– Ilman muuta suuri asia on koulurakennuksen kohtalo. Se tulee päätettäväksi jossain kohtaa, aikataulusta ei ole vielä tietoa.
Miten lautakunta on yhteyksissä kokouksien välillä?
– Ei toistaiseksi ole ollut tarvetta lautakunnan jäsenten välillä. Todennäköisemmin voisi olla tarvetta valtuustoryhmien väliseen yhteydenpitoon. Oman ryhmään olen isoissa kysymyksissä yhteydessä ja katsotaan, mikä meidän kannalta olisi järkevää.
Millainen lautakunta on työskentelytavoiltaan?
– Leppoisa ilmapiiri, on ollut kivaa pitää kokousta.
Jos joku rönsyilee, miten palautat järjestyksen?
– Kaikki saavat puhua rauhassa, kukaan ei puhu päälle. Puheenjohtajan tehtävä on pitää järjestys.
Kopautatko päätökset pöytään nuijalla vai kynällä?
– Kynällä napsautan, emme ole niin kauhean virallisia.


