Mitä kaikkia palveluita nykyisestä Ruoveden terveyskeskuksesta tulevaisuudessa saa, on auki. Pirha päättää lähiasemien kohtalosta syyskuussa. Esitys on, että Ruovedellä ja Kurussa siirrytään liikuviin palveluihin.
Anu Kuivasmäki
Sote-palvelut muuttumassa liikkuviksi palveluiksi; esitys jäi pöydälle
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus jätti maanantaina pöydälle esityksen liikkuvien palvelujen ja lähiasemaverkoston lähettämisestä laajalle keskustelu- ja kuulemiskierrokselle. Asia pyritään käsittelemään viikon päästä pidettävässä aluehallituksen kokouksessa.
Mikäli aluehallitus päättää alkuperäisen esityksen mukaisesti, ryhdytään sosiaali- ja terveyspalveluita Ruovedellä tarjoamaan liikkuvien palveluiden muodossa. Myös Kuru siirtyy liikkuviin palveluihin. Kuru on ollut yksi Pirhan kolmesta kokeilualueesta, joissa liikkuvia palveluja on jo kokeiltu.
Liikkuvat palvelut ovat edessä myös Juupajoella, Kihniössä, Luopioisissa, Mouhijärvellä ja Punkalaitumella.
Kokonaan lakkautettavia toimipisteitä esityksessä on seitsemän. Niistä lähin on Kämmenniemen terveysasema.
Liikkuvilla palveluilla tarkoitetaan palvelua, jota ei ole saatavilla joka päivä, vaan vain tiettyinä päivinä tai aikoina. Liikkuvina palveluina voidaan toteuttaa muun muassa lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, suun terveydenhuolto tai sosiaalipalvelut.
Liikkuvilla palveluilla tarkoitetaan palvelupäiväperiaatteella toteutettavia lähipalveluja, jotka mahdollistavat asukkaalle palvelun lähellä kotia. Liikkuvat palvelut tukeutuvat lähimpään sote-asemaan tai lähiasemaan. Samalla lisätään alueen asukkaiden mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluja.
Liikkuvia palveluja tarjotaan erityisesti asukkaille, joiden on hankala hakeutua palveluun lähimmälle sote-asemalle tai lähiasemalle tai jotka muista syistä hyötyvät lähipalveluista. Asiakasryhmään kuuluvat esimerkiksi monipalveluasiakkaat, paljon palveluja käyttävät, syrjäytymisvaarassa olevat, digitaalisten palveluiden ulkopuolelle jäävät sekä pikkulapsiperheet.
Ennen kuin Ruovedellä siirrytään liikkuviin palveluihin, tehdään kunnassa kartoitusta ja kysytään, mitä palveluita tarvitaan.
– Ruovesi on paikkakunta, jossa palveluntarvetta on paljon, joten palvelupäiviä tulee olemaan ihan kiitettävästi. Palvelut pyritään tekemään palvelutarvetta vastaavaksi, kertoi Pirhan avopalvelulinjan johtaja Eeva Torppa-Saarinen Pirhan tiedotustilaisuudessa.
Pirha järjestää liikkuvista palveluista asukastilaisuuden Ruovedellä elokuussa.
Jos aluehallitus hyväksyy valmistellun pohjaesityksen, se lähtee laajalle lausuntokierrokselle jaostoihin, valiokuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Keskustelun jälkeen esitys tuodaan aluevaltuustoon 9. syyskuuta lähetekeskustelua varten. Toimipisteistä päätetään aluehallituksessa 30.9.
Asukastilaisuus pidetään Ruovedellä 19.elokuuta. Asukaskysely käynnistyy verkossa ja toimipisteissä aluehallituksen hyväksyttyä esityksen ja laitettua sen kuulemiskierrokselle. Jos aluehallitus näyttää sille vihreää valoa jo maanantaina, asukaskyselyyn pääsee vastaamaan verkossa ja toimipisteissä jo tiistaista 25. kesäkuuta alkaen.
Korjaus. Uutisessa kerrottiin alun perin, että asukaskysely olisi verkossa ja toimipisteissä auki 18.6.–23.7. Korjattu uusi tieto to 20.6. klo 12:00.
Fakta
Liikkuvat palvelut
Juupajoki, Kihniö, Kuru, Luopioinen, Mouhijärvi, Punkalaidun, Ruovesi.
Suljetaan
Kangasala Sahalahti, Tampere Kämmenniemi, Ylöjärvi Viljakkala (Elokaari) sekä hammashoitolat Sastamala Kiikoinen ja Äetsä, Tampere Kaukajärvi ja Ylöjärvi Kauraslampi.
Suljettavat hammashoitolat
Kangasala Suorama, Nokia Kauppakatu ja Koskenmäki, Tampere Vuores sekä Ylöjärvi Vuorentausta.
Esitykset löytyvät Pirhan suunnitelmista ja aluehallituksen esityslistalta.