SPR Ruoveden osasto on ollut vuosien varrella mukana monenlaisessa toiminnassa. Arkistokuva vuoden 1982 ensiapunäytöksestä.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
SPR Ruoveden historiaan mahtuu monenlaista – kaikille yhteistä juhlapäivää vietetään tänään
Suomen Punaisen Ristin Ruoveden osasto viettää tänään ennakkoon 75-vuotissyntymäpäiviään. Marita Heikkilän mukaan juhlapäivä halutaan jakaa mahdollisimman monen kuntalaisen ja vapaaehtoisen kanssa.
– Ilman turhia pönötyksiä toiveena, että ihmiset viihtyvät hetken, löytävät tuttuja ja nauttivat seurasta ja ohjelmasta, joka rakennettu omin voimin arjen piristykseksi.
Juhlavuotta vietetään tänä vuonna samoissa merkeissä kuin aiempinakin vuosina.
Arkistokuva: Arto Ukkonen pelasi alkuvuodesta Unoa yhteisöneuvoja Maria Virtasen kanssa SPR:n toimituvalla. Pelin tiimellyksessä tuli vaihdettua myös tämän vuoden tuoreimmat kuulumiset.
Karoliina Laikio
– Nälkäpäiväkeräykset, verenluovutukset, vapaaehtoinen pelastuspalvelu, terveyspisteet, Nallesairaala, ensiapukoulutukset, ruoka-apu ja ystävätoiminta ovat osaston ydintoimintoja edelleen. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan vielä saamme alueellisen ensiapu- ja valmiusryhmän sekä nuorisotoiminnan uudelleen käyntiin.
Heikkilän mukaan Punaisen Ristin tärkein tavoite on suojella elämää, terveyttä ja ihmisarvoa sekä myös tuoda iloa, antaa toivoa ja vahvistaa ihmisten luottamusta toisiinsa.
– Punaisen Ristin vapaaehtoisten näkyvä toiminta omassa yhteisössä toivottavasti vahvistaa luottamusta siihen, että ihmiset haluavat toimia yhdessä ja auttaa toisiaan. Vapaaehtoistyö tuo iloa myös tekijöilleen.
Hänen mukaansa Ruoveden osaston erikoisuuksia on yhteistyön aloitus jo vuonna 1925 Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa.
– Tiet erkanivat 1950, jolloin Punaisen Ristin Ruoveden osasto keskittyi sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiin. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli kunnanlääkäri Eero Sairanen ja sihteerinä nimismies Tauno Syrjänen.
Alkuvuosina keskityttiin jäsenhankintaan, ja vuonna 1951 jäsenmäärä oli 178 henkilöä.
– Melko pian otettiin tehtäväksi myös verenluovutusten järjestäminen. Vuodesta 1959 alkanut toiminta jatkuu edelleen paikkakunnallamme kunniakkaasti 4–5 kertaa vuodessa. Alkuvuosien erikoisuuksia oli myös ambulanssitoiminta, josta osasto huolehti aina vuoteen 1978 asti, kunnes toiminta siirtyi kunnan vastuulle. Samoin SPR vastasi 1960-luvulta lähtien sairaanhoitovälinelainaamoista, joita löytyi kirkonkylän lisäksi Väärinmajasta ja Muroleesta. Toiminta jatkui 1970-luvulle asti.
Vuonna 1975 Ruovedelle saatiin uusi sairasauto Peugeot 504. Auton omisti SPR Ruovesi, ja sen varustuksiin kuuluivat muun muassa paarit, happilaitteet, imulaitteet ja radiopuhelin.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
Heikkilän mukaan ensiapuryhmätoiminta käynnistyi vuonna 1975, ja sen johtajana toimi Paavo Partanen. 1980-luvulla aloitettiin puolestaan Nälkäpäiväkeräykset. Ruovedellä käynnistyi myös ystäväkerhotoiminta, ja sitä vetivät Leena Heikkonen ja Marjatta Kontuniemi.
Seuraavalla vuosikymmenellä, 1990-luvulla puheenjohtajana aloitti Pertti Aaltonen.
– Osasto sai oman ensiapuopettajan Tuula Pulkan, joka piti ansiokkaasti useita ensiapukursseja eri kohderyhmille. Ystävätoiminta oli vilkasta. Sairaalassa ja Kotirannassa aloitettiin kanttiiniringit, joissa seurustelulla oli tärkeämpi merkitys kuin kahvikupposella ja nisulla. Linja-autoaseman toimitiloissa pidettiin juttutupahetkiä ja terveyspistettä, jossa sai mittauttaa verenpaineensa ja verensokerinsa.
Nälkäpäivä 1992.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen, vuonna 2007 osasto aloitti ulkoilutoiminnan yhdessä Honkalakodin asukkaiden kanssa. Tehty vapaaehtoistyö huomioitiin muutamaa vuotta myöhemmin, sillä SPR:n ystäväryhmän ulkoiluttajat voittivat Vuoden 2013 Ikäteko -palkinnon.
Toimintaa järjestettiin myös Ruhalaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden kanssa, kunnes toiminta keskitettiin vuonna 2012 kokonaan Mänttään.
2010-luvulla osaston puheenjohtajana ahkeroi Kaarina Niinistö, ja varapuheenjohtajana Kati Salmi. Ensiapu-ja nuorisoryhmässä oli aktiivijäseniä 13, ja sitä veti Tuula Häkli.
– Aiemmin nuorten ensiapuryhmiä oli lähes joka kylässä. Nyt toiminta keskittyi vain kirkonkylään.
Terveyspiste jatkoi toimintaansa, ja sen parissa toimivat Tuula Salmi ja EA-kouluttaja Tuula Pulkka. Mukana oli myös EA-, sosiaalipalvelu- ja henkisen tuen kouluttaja Seija Niininen.
Heikkisen mukaan Sydäntalvi -valmiusharjoitus järjestettiin helmikuussa 2013 Käpysen tiloissa.
– Mukana oli 14 vanhusta ja 11 vapaaehtoista. Vanhukset haettiin kotoaan, tarkistettiin avuntarve ja tuotiin Käpyseen kahvittelemaan.
Toimitila siirtyi muutaman vuoden evakkomatkan jälkeen takaisin linja-autoasemalle vuonna 2011.
– Avajaisten yhteydessä sai äänestää nimeä, ja voittajaksi valittiin Aino Sukasen ehdotus Toimitupa. Samana vuonna käynnistyi muistisairaiden yksikössä Käpysessä Olohuone -toiminta.
SPR:n valtakunnallinen vaatekeräys vuonna 1992 entiseen Jugoslaviaan sai ihmiset Ruovedelläkin liikkeelle. Kuvassa Raili Pietikäinen odottelee kuljetusta noin 160 vaatesäkille.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
Heikkilä muistelee, että nuorisotoiminta onnistuttiin käynnistämään yhtenäiskoululla pidetyn Nälkäpäivä-infon jälkimainingeissa.
– Reddie-kerhon yhteyshenkilönä toimi Kati Salmi. Kerhossa askarreltiin, leikittiin, pidettiin ensiapuharjoituksia. Lapsia oli mukana 7 ja ohjaajia 2.
Ruoveden osastolla toimi ensiapuryhmä, jossa 7 jäsentä, ja päivystysyhteistyötä tehtiin yhdessä SPR Länsi-Teiskon kanssa.
– Osastolla toimi kaksi ETK:ta eli ensiavun ja terveystiedon kouluttajaa Minna Nenonen ja Seija Niininen.
SPR Visuveden osasto liittyi osaksi Ruoveden osastoa vuoden 2015 alussa, ja sen mukana tuli 22 uutta jäsentä. Samana vuonna SPR:n toimintaa esiteltiin kirjaston tiloissa, ja aloitettiin Honkalan viikoittainen korttirinki.
– Samoin alkoi Majakan lukupiiri. Lions Ladyt lahjoittivat uuden Mini-Anne elvytysnuken, jolla voitiin havainnollistaa oikea elvytystekniikka hätätilanteissa. Mini-Anne tulikin tarpeeseen, sillä LC Ruoveden lahjoittamat nuket olivat tulleet tiensä päähän.
Heikkilä nostaa esiin myös vuonna 2015 Ruovedelle tulleet turvapaikanhakijat.
– Nopealla aikataululla piti löytää asunnot ja sisustaa ne. Talkootyönä yhdessä kyläyhdistyksien kanssa saatiin asunnot ajoissa varustettua asumiskuntoon sekä Jäminkipohjassa että Visuvedellä. Mukana oli useampi lapsiperhe, joten yhdessä MLL:n kanssa käynnistettiin TerhoKerho-toiminta kulttuurien kohtaamispaikoiksi molemmissa kylissä.
Punaisen Ristin ensiapukolmosen kesän 1988 jatkokurssin päätteeksi toteutettiin Kirkkokankaan teollisuusalueella yhteistoimintaharjoitus. Aiheena oli maahan pudonneen reittilentokoneen matkustajien etsiminen ja pelastaminen.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
Honkalakoti ry:n kanssa aloitettiin myös yhteistyö Voimapesä-hankkeen parissa. Kohderyhmänä olivat kotonaan asuvat yli 65-vuotiaat kuntalaiset.
– Voimapesissä tarjoutui mahdollisuus sosiaalisille kontakteille ja mielekkäälle tekemiselle.
Heikkälän mukaan Ruoveden taksiyrittäjät lahjoittivat defibrillaattorin, joka päätettiin sijoittaa Honkalakotiin. SPR Ruoveden osasto sai siihen käyttöoikeuden ensiapupäivystystilanteisiin. Samalla annettiin koulutusta laitteen käyttöön.
– Yksi elämä -hankkeen käynnistämän Defin oston mahdollisti neljä paikallista toimijaa: Ruoveden OP, PHPOY, S-market ja LC Ruovesi.
Yhteistyön ansiosta paikallisen S-marketin tiloihin saatiin oma sydäniskuri kesällä 2016.
Ystävätoimintaa vuodelta 1989.
Arkistokuva. Ruovesi-lehti.
Osaston 70-vuotisjuhlat siirtyivät koronapandemian takia myöhempään ajankohtaan. Pitkäaikaisen puheenjohtajan Kaarina Niinistön pesti päättyi juhlavuoden loppuun, ja uutena puheenjohtajana aloitti vuodesta 2017 hallituksessa istunut Raili Tiimo, varapuheenjohtajana jatkoi Kati Salmi. Osaston yhteinen kevät- ja syyskokous sekä pitämättä jäänyt 70-vuotisjuhla toteutettiin Honkalassa marraskuun lopulla.
– Tasavallan presidentti myönsi hopeisen ansiomitalin Kaarina Niinistölle ja pronssisen Sirkka Hovilalle.
Vuonna 2023 pidettiin valtakunnallinen valmiusharjoitus Suoja22, jossa huomio kiinnitettiin varautumiseen.
– Vapepan toimija ja kouluttaja Tapani Huhtala valtuutettiin vetämään harjoitus alueellamme. Vapepa Ylä-Pirkanmaan toimikunnassa on 11 toimivaa hälytysryhmää, joissa 80 hälytysryhmäläistä.
Samana vuonna järjestetty Haapasaaren Keväthulinat oli Heikkälän mukaan osastolle uuden kokeilun paikka.
– Lapsiperheille suunnattu Nallesairaala avasi ovensa henkilökuntineen ja suosio oli taattu. Eri kokoisia pehmoleluaarteita tuotiin hoidettavaksi pitkin päivää. Samalla lapset tutustuivat eri hoitotoimenpiteisiin ja -välineisiin.
Arkistokuva. Nallepotilas tiputuksessa.
Terhi Kääriäinen
Tauolle jäänyt terveyspistetoiminta käynnistyi uudelleen elokuussa.
– Toimintaa laajennettiin heti alkuvuodesta 2024 myös Voimapesä-hankkeen kyljessä kyläkuntiin Murole, Tuuhonen, Visuvesi, Väärinmaja ja kirkonkylän Käpynen. Maksutonta palvelua vetää Seija Niininen yhdessä neljän muun alan ammattilaisen kanssa. Asiakaskäyntejä oli 228 vuoden 2024 aikana.
Heikkilän mukaan nallesairaala ei jäänyt keväthulinoihin, vaan sen vastaanotot avattiin uudelleen päiväkoti Metsäpolussa. Leikin varjolla opittiin asioita seuraavaan omaan neuvolakäyntiin.
Keväällä 2024 SPR Shakkikerho kokosi shakkimestari Juntusen entiset oppilaat takaisin laudan ääreen päättelykykyä vaativan strategiapelin pariin.
– Peli-illat jatkuvat edelleen ja pelaajamäärä on vaihdellut 6 ja 24 välillä, kun olemme haastaneet naapurikerhon Mäntästä mukaan lajin pariin Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa käynnistettiin 2023 yhteistyö ensin Yhteisökeskus Alvarin teemapäivillä ja sitten vuonna 2024 säännöllisillä matalan kynnyksen kohtaamisilla SPR Toimituvalla jutustelun, pelien, tapahtumien ja neuvonnan merkeissä.
Arkistokuva. Shakkilaudan ääressä vasemmalla Pentti Rantala ja Tero Makkonen, vastapäätä Risto Vilen ja Seppo Kuulavuori.
Marita Heikkilä
Ruoveden osaston nykyisenä puheenjohtajana toimii Hanna-Leena Simonen, varapuheenjohtajana Marjatta Kontuniemi ja sihteerinä Ritva Stenlund. Jäseniä osastolla on 148. Heistä uusia, tänä vuonna mukaan tulleita on 11. Mukana on myös vapaaehtoisia toimijoita, jotka eivät ole jäseniä.
– Määrä vaihtelee, mutta noin 20 henkilöä puuhastelee mukana Nälkäpäiväkeräyksissä ja ikäihmisten ulkoilutuksissa.
SPR Ruovesi 75 vuotta la 30.8. klo 11–13 Ruoveden linja-autoaseman piha-alue. Ohjelmaa koko perheelle. Tervehdyssanat klo 11, soppatykistä rokkaa sadalle ensimmäiselle. Klo 11.30 Lasten “vartti” - laululeikkejä ja pelejä, klo 12.00 ensiapunäytös, klo 12.30 Musiikkia ja tietoiskuja. Loppurokka myynnissä omiin astioihin. Tapahtumassa SPR infopiste, arpajaiset, terveyspiste klo 11-12 Lintsin Baanan tiloissa. Mukana myös Vapepa & VPK & MPN.


