Eija Pirttilahti maalasi taideleirillä suurta lumpeenkukkaa.
Sirkku Somero
Taideleirillä keskityttiin suuriin tunteisiin – Täällä saa rauhoittua omaan tekemiseen
Taiteilijat keskittyvät teoksiinsa helteisenä päivänä Kulttuuriparantolassa. On hiljaista, maalauskurssin opettaja taiteilija Riikka Lenkkeri keskustelee hiljaisella äänellä salin perällä Kerttu Rädyn kanssa työn etenemisestä.
Ruoveden Taideyhdistyksen maalausleiri järjestettiin heinäkuun lopulla kahdeksatta kertaa. Tänä kesänä työskentelypaikkana on ollut Kulttuuriparantola, jossa 17 leiriläiselle löytyy jokaiselle hyvin tilaa oman projektiin.
Kerttu Räty (oik.) ja maalauskurssin vetäjä taiteilija Riikka Lekkeri.
Sirkku Somero
Lenkkeri vetää maalausleiriä toisen kerran. Hän kertoo, että kurssin sisältö riippuu paljolti opettajan näkemyksestä. Ensimmäisellä kerralla Lekkerin vetämällä viime kesänä leirillä aiheena oli kesän maisema, sen valo ja väri. Tänä vuonna leiriläisten toiveena olivat suuret tunteet.
Aihetta on lähestytty taidehistorian kautta.
– On käyty läpi taidehistoriassa erilaisia tunnepohjaisia asioita maalauksissa, sekä hyviä että vaikeampia, jopa aggressiivisia tunteita maalauksen keinoin.
Leiriläiset ovat kuulleet luentoja ja käyneet keskustelua. Omia valintoja on etsitty kuvien kautta.
Pääasiassa työt ovat öljyväri- ja akryylimaalauksia.
– Tekniikkaakin on hiukan harjoiteltu.
Akaalainen Ruoveden kesäasukas Anneli Vainonen ja pajuskyläläinen Kaija Pesonen pystyttivät maalaustelineensä Kulttuuriparantolan terassille, josta aukeaa mahtava näköala männikköön.
Sirkku Somero
Monen osallistujan mielestä Ruoveden taideleirin erikoisuus on se, että tänne tullaan pitkänkin matkan päästä. Mukana on useamman kerran mukana olleita niin Lapinlahdelta kuin Kuopiostakin.
Jokunen osallistuja on myös Ruoveden kesäasukas, kuten akaalainen Anneli Vainonen.
Kaksi kertaa aiemminkin taideleirillä mukana olleen Vainosen mielestä tällä kertaa erityisesti opettajan alustukset olivat hyviä. Viikon aikana häneltä valmistui kolme teosta: pilvimaalaus, muotokuva jäätelöä syövästä pikkupojasta sekä abstraktimpi kokeilu.
– Yksi päivä lisää olisi voinut olla, pääsi työssä hyvin alkuun, Vainonen sanoo.
Leena Pesonen keravalta, Seija Koskela Riihimäeltä, Virroilta perustajajäsen Kirsti Perähuhta, Tiina Saarinen Tampereelta ensimmäistä kertaa.
Sirkku Somero
Kerttu Räty on mukana neljättä kertaa. Hän kertoo, että ytimenä muilta paikkakunnilta tuleville harrastajille on kahdeksan vuotta sitten Lapinlahden kristillisessä kansanopistossa järjestetty varttuneiden kuvataidekoulu, jossa kolme täälläkin mukana olevaa naista - Rädyn lisäksi Marketta Tapanila ja Helena Kröger - tutustuivat ja ystävystyivät.
Räty kertoo, että hänellä itsellään on tekeillä kukkamaalauksiin perustuva, siskon lapsenlapsen herkkä, hymyilevä muotokuva.
Pohjaslahdelta taideleirille matkannut Eija Pirttilahti sanoo, että leireily on hänelle mukavaa omaa aikaa, jossa voi keskittyä pitkään yhden asian tekemiseen.
Ritva Kovasin on ollut perustamassa taideleiriä, josta on muodostunut jokakesäinen perinne.
Sirkku Somero
Leirin aikanaan kahdeksan vuotta sitten alulle pannut visuvesiläinen Ritva Kovasin on luonnollisesti itsekin mukana kurssilla.
– Aina saa joka leiriltä jotain oppia! Riikan taidehistorian luennot ovat olleet kiinnostavia, palauttaa mieleen aikaisemmiin opittua ja tulee uusia asioita. On ihana myös nähdä, ketä tuttuja taas täällä on. Jos pelkästään yksin tekee, sitä sokeutuu omalle tekemiselleen. Henkilökohtainen ohjaus on tärkeää.
Kovasin kertoo myös, että Taideyhdistyksellä on juhlavuoden takia ollut erityisen vilkas näyttelykesä, joka alkoi Pyynikkilästä, jatkuu Viljamakasiinissa ja päättyy Walleniuksen Wapriikkiin.
Kovasin kertoo, että maalausleirin tapaamispaikka on liki joka kesä muuttunut: Maalausleirejä on pidetty Sointulassa, Muroleessa, Ruhalassa Vinsanvillassa, Visuvedellä ja Kauko-Pohjalla.
Maalausleirien perinne jatkuu ensi kesänä, Kulttuuriparantola on jo varattu.


