Tekninen johtaja Marja Rantanen lähtee. Hän ehti työskennellä Ruovedellä puolitoista vuotta. Arkistokuva.
Anu Kuivasmäki
Tekninen johtaja Marja Rantanen on irtisanoutunut
Ruoveden kunnan tekninen johtaja Marja Rantanen on ilmoittanut irtisanoutuvansa siten, että viimeinen viranhoitopäivä on 31. joulukuuta. Irtisanoutumisilmoitus on annettu kunnalle 31. lokakuuta.
Kunnanhallitus käsittelee irtisanoutumista kokouksessaan maanantaina ja saattaa asian myös valtuustolle tiedoksi.
Marja Rantanen valittiin virkaan viime vuonna ja hän aloitti työt teknisenä johtajana kesäkuun alkupuolella.
Teknisellä osastolla on viime vuodet ollut tuulista. Ovi on käynyt tiuhaan ja väki vaihtunut. Viimeksi lähtivät kiinteistöpäällikkö ja yhdyskuntatekniikan päällikkö. Molempiin virkoihin on saatu jo valittua uudet tekijät.
Teknisen johtajan sijaisena on viime viikot toiminut yhdyskuntatekniikan päälliköksi marraskuun alusta siirtynyt Marko Riihimäki.