– Olen niin pal­jas­jal­kai­nen ruo­ve­si­läi­nen, kun vaan voi ol­la. En ole elä­mäs­sä­ni teh­nyt yh­tään muut­toil­moi­tus­ta, täs­sä sa­mas­sa ta­los­sa olen ai­na asu­nut, Jyr­ki Jo­ki­nen ker­too ko­ti­pi­has­saan Vää­rin­ma­jas­sa. 

Pi­has­sa on me­nos­sa juh­la­val­mis­te­lut, kos­ka Jo­ki­nen on täyt­tä­nyt 60 vuot­ta maa­nan­tai­na 4. syys­kuu­ta. Juh­lat pi­det­tiin lau­an­tai­na 9.9.

– Sop­pa­tyk­kiä ei oli­si tar­vit­tu, jos oli­sin pi­tä­nyt juh­lat oi­ke­a­na päi­vä­nä, pelk­kä kat­ti­la oli­si riit­tä­nyt. Nyt kei­tin sop­paa aa­mus­ta saak­ka. Kyl­lä omiin juh­liin pi­tää it­se teh­dä tar­jot­ta­vat, jos nii­tä käy keit­tä­mäs­sä muil­le­kin, hän to­te­aa. 

Jyr­ki Jo­ki­sen juh­lien li­säk­si juh­li­taan sa­mal­la nuo­rim­man lap­sen, Ee­tun syn­ty­mä­päi­viä, joka täyt­ti 18-vuot­ta per­jan­tai­na 8.9. 

– Ela­tus­vel­vol­li­suus päät­tyi sii­hen, nyt kaik­ki lap­set ovat ai­kui­sia. Näi­den li­säk­si juh­li­taan leik­kuu­pui­mu­ri­a­ni, joka täyt­ti tänä vuon­na 50-vuot­ta, Jo­ki­nen ker­too. 

Juu­ri tuol­la leik­kuu­pui­mu­ril­la hän saa­pui omiin juh­liin­sa, työ­haa­la­rit pääl­lä. 

– Olen maan­vil­je­li­jä, vaik­ka ny­kyi­sin voi­si käyt­tää ter­miä maa­seu­tu­y­rit­tä­jä. En­si­si­jai­ses­ti vil­je­li­jä ja toi­se­na ni­mik­kee­nä on yrit­tä­jä. Kla­peis­ta tulo saa­daan, nyt kun ko­ro­na­vuo­det leik­ka­si­vat so­pan­kei­ton mi­ni­miin. 

En­si­si­jai­ses­ti vil­je­li­jä ja toi­se­na ni­mik­kee­nä on yrit­tä­jä.

Jyr­ki Jo­ki­sen per­hee­seen kuu­luu vai­mo Mar­get­ta ja nel­jä ai­kuis­ta las­ta sekä kak­si las­ten­las­ta. 

– Olen pap­pa ja viih­dyn sii­nä puu­has­sa oi­kein hy­vin. Tu­le­vai­suu­des­sa voi­sin vä­hen­tää me­ne­mi­si­ä­ni niin, et­tä eh­din enem­män ol­la pap­pa­na. 

Jo­ki­nen oli ku­vi­tel­lut py­sy­vän­sä poi­ka­mie­he­nä, kun­nes ta­pa­si Mar­ge­tan vuon­na 1992. 

– Nai­mi­siin men­tiin kym­me­nen vuo­den tun­nus­te­lun jäl­keen vuon­na 2002. Lap­set ovat Mar­kus 25, Leo 23, Mir­ja 21, ja Ee­tu 18. 

Jyr­ki Jo­ki­nen teki pit­kän uran kun­nan maa­ta­lous­lo­mit­ta­ja­na. 

– Lai­toin omat leh­mät pois 1992 ja van­noin sil­loin, et­ten enää iki­nä hoi­da leh­miä. Kuu­kau­den pääs­tä kun­nas­ta soi­tet­tiin, voi­sin­ko men­nä lo­mit­ta­maan ti­lal­le, jos­sa tar­vit­tiin apua. Me­nin ja sii­tä läh­ti 15-vuot­ta kes­tä­nyt lo­mit­ta­jan ura. Pik­ku­tiet ja syr­jä­seu­dut tu­li­vat tu­tuik­si. Nyt aje­len nii­tä sa­mo­ja tei­tä kla­pi­kuor­mien kans­sa. Na­vi­gaat­to­ria en tar­vit­se, kart­ta ja osoi­te­tie­dot löy­tyy pääs­tä. 

Kou­lua Jo­ki­nen kävi en­sin Ala-Vää­ris­sä ja myö­hem­min am­mat­ti­kou­lun Män­täs­sä. Hän val­mis­tui pa­pe­ri­mie­hek­si suo­ri­tet­tu­aan pro­ses­sin­hoi­ta­jan tut­kin­non. 

– Päi­vää­kään en ole teh­nyt pa­pe­ri­mie­hen töi­tä ja päi­vää­kään en ole opis­kel­lut maan­vil­je­lyä ja nii­tä töi­tä olen teh­nyt koko ikä­ni. Vä­hän päin­vas­toin me­ne­vät nämä asi­at, mut­ta hy­vin on men­nyt. 

Jokisen omien syntymäpäivien lisäksi samalla juhlittiin nuorimman pojan, Eetun 18-vuotispäivää. -Ja sitä, että tämän leikkuupuimurini täytti tänä vuonna 50-vuotta. Kolmet juhlat yhdellä kertaa.

Anne Kojola

Yh­teis­kun­nal­li­ses­sa pää­tök­sen­te­os­sa Jo­ki­nen on ol­lut mu­ka­na yli 30 vuot­ta, sa­moin kuin Ruo­ve­den Mies­kuo­ros­sa. 

– Ker­ke­sin ol­la pelk­kä­nä lau­la­ja­na kol­me kuu­kaut­ta, ja sii­tä läh­tien olen ol­lut Mies­kuo­ron hal­li­tuk­ses­sa. Ny­kyi­sin olen pu­heen­joh­ta­ja. Li­säk­si olen nyt tek­ni­sen lau­ta­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja ja kun­nan­val­tuus­ton jä­sen. Asi­oi­den hoi­to on mi­nul­le tär­ke­ää, sik­si olen ol­lut mu­ka­na niin pit­kään. 

Jo­ki­nen on myös Vää­rin­ma­jan maa- ja ko­ti­ta­lous­seu­ran pu­heen­joh­ta­ja ja ky­lä­ta­lo Ta­pi­o­lan ta­lon­mies. Ruo­ve­den Li­ons Clu­biin hän liit­tyi vuon­na 2009.

– Viih­dyn erit­täin hy­vin po­ru­kois­sa, mis­sä asi­oi­ta teh­dään yh­des­sä il­man vir­ka­ni­mik­kei­tä. Ta­sa­ver­tai­si­na toi­mi­joi­na saa­daan pal­jon ai­kaan ja ryh­mäs­sä kaik­ki aut­ta­vat toi­si­aan. Tois­ten aut­ta­mi­nen on tul­lut pe­rin­tö­nä ko­toa, su­ku­pol­vien jat­ku­mo­na. Tal­koot an­taa enem­män kuin ot­taa. 

Van­ha vii­saus sii­tä, et­tä maa­il­mal­la on hyvä, mut­ta ko­to­na on pa­ras, pi­tää paik­kan­sa.

Jo­ki­nen on vii­me ai­koi­na to­den­nut, et­tä vä­lil­lä kan­nat­taa ol­la ihan ko­to­na­kin. Liik­keel­lä hän on ol­lut pal­jon, mut­ta tu­le­vai­suu­des­sa asi­at voi­vat ol­la toi­sin. 

– Eh­kä sees­tei­syys al­kaa he­rä­tä, kun huo­maa et­tä täs­sä ko­to­na on hyvä ol­la. Van­ha vii­saus sii­tä, et­tä maa­il­mal­la on hyvä, mut­ta ko­to­na on pa­ras, pi­tää paik­kan­sa.

Vie­lä lo­puk­si, min­kä Jo­ki­nen ni­me­äi­si hy­vän elä­män tär­keim­mäk­si oh­jeek­si? Vas­taus tu­lee heti, miet­ti­mät­tä. 

– Ole ai­na re­hel­li­nen. Jos kät­ket jo­tain ma­ton al­le, se löy­tyy siel­tä ma­ton al­ta edes­tä ai­na. Re­hel­li­syys on yh­tä kuin luot­ta­mus. Ja vie­lä se, et­tä työs­sä jak­saa, kun sii­tä naut­tii. Mun täy­tyy sa­noa, et­tä mä nau­tin täs­tä työs­tä. Voin aloit­taa ja lo­pet­taa sil­loin, kun ha­lu­an ja vä­lil­lä käy­dä hoi­ta­mas­sa asi­oi­ta. Mut­ta it­seä pi­tää osa­ta ko­men­taa­kin, se ei kai­kil­le sovi. Mi­nul­le tämä so­pii.