Olli Erälaukko (oik.) on kolmannen polven yrittäjä. Hänen vastuullaan on Caravan Erälaukon operatiivinen toiminta. Vuosikymmeniä yritystä vetänyt Kari Erälaukko on edelleen hallituksen puheenjohtaja ja on edelleen liikkeessä apuna ruuhkaisimpina aikoina.
Sirkku Somero
Autot ja liikenne: Alan konkari vastaa: kumpi kannattaa valita, matkailuauto vai -vaunu?
Matkailuautojen ja -vaunujen kysyntä on nyt kiivasta, jopa niin, että uutta tilattua autoa joutuu odottamaan tehtaalta jopa puolitoista vuotta.
– Kysyntä on ollut kovaa viimeiset kolme vuotta. Mikään tehdas ei repeä siihen, tuotanto ei riitä, sanoo pitkän kokemuksen matkailuvaunu- ja autobisneksestä omaava Kari Erälaukko.
Uusien autojen myyntitilastoissa viime vuonna rekisteröitiin yhteensä 1 696 tehdasvalmisteista matkailuautoa, mikä oli lähes 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
Pitäisikö valita matkailuauto vaiko matkailuvaunu? Kun esitän kysymyksen Erälaukolle, jää ikuisuuskysymys vaille vastausta, sillä oikea valinta riippuu tarpeesta ja käyttäjän mieltymyksistä.
2000-luvun alussa myytiin eniten perhemalleja, jotka nyt ovat vähemmistössä. Asiakaskunta on Kari Erälaukon mukaan muuttunut seniorivaltaiseksi.
Tyypillinen asiakas on tänä päivänä pariskunta, jonka lapset ovat jo maailmalla ja tarkoitus reissata kahdestaan.
– Korona-aika on tuonut myös uusia harrastajia. Autoja on myyty iät ja ajat, nyt vaunujen suosio on alkanut taas kasvaa.
Vaunun etuna on se, että tilaa on reilummin kuin matkailuautossa. Varjopuolena on se, että käyttäminen on hieman vaikeampaa ja fyysisempää: on veivattava tukijalat ja osattava peruutella. Siksipä usein iäkkäämpien valinta on helppokäyttöisempi auto, tilaa tarvitseville lapsiperheille vaunu saattaa sopia paremmin.
Retkeilyautojen suosio kasvaa. Kari Erälaukko esittelee tilan monikäyttöisyyttä:sänky nousee kattoon nappia painamalla, jolloin pakettiauton kokoisen auton takaosa on päivisin muussa käytössä.
Sirkku Somero
Koronaboomin ja karavaanereiden lisääntymisen myötä leirintäalueiden palveluissa on tapahtunut viime aikoina selkeä kohentuminen, sanoo Erälaukko.
– Esimerkiksi vaunupaikan voi nykyään varata etukäteen, ei tarvitse ajaa paikan päälle ottamaan selvää onko tilaa ja millaisen paikan saa.
Mitä koronan jälkeen alalle tapahtuu, sitä yrittävät vaunuvalmistajatkin arvailla. Jääkö suosio pysyväksi vai vaimeneeko, kun ulkomaanmatkailu taas avautuu.
Yksi suuri kysymys tulevaisuudessa on siirtyminen dieselistä sähköön. Sähköautossa akut lisäävät painoa vähintään 500–700 kilon verran Lainsäädännön mukaan kiloja saa olla korkeintaan 3500 kiloa, jotta makailuautoa voi ajaa henkilöautokortilla.
– Alalla on yksimielisyys siitä, että raja pitäisi olla 4500 kiloa, jotta sähköautoihin siirtyminen olisi mahdollinen, arvelee Kari Erälaukko.
Dieselautojen pakokaasupäästöjä on opittu hillitsemään. Saksassa päästövaatimukset ovat tiukat, ja on paikkoja, joihin ei ole asiaa, jos ajoneuvossa ei ole vähäpäästöisyydestä kertovaa vihreää merkkiä.
Matkailuautojen huippumalleissa sisustus on tyylikäs ja toimiva. Uuden auton tilaava asiakas voi valita sisustusjärjestelyt itse kymmenistä vaihtoehdoista.
Sirkku Somero
Asuntoautoihin sijoitetaan hieman aiempaa enemmän. Uuden auton ostajalla on hakusessa tiettyjä käyttöä helpottavia ominaisuuksia ja mukavuuksia. Tällä hetkellä Erälaukon myymien uusien asuntoautojen keskihinta on lähempänä 80 000 euroa. Useimmiten haussa on automaattivaihteinen, isompikoneinen auto, jossa on nestekeskuslämmitys.
– Vanhat asiakkaat palaavat vaihtamaan ja usein vaatimukset ovat kasvaneet. Moni tietää hyvin tarkkaan, mitä uuteen autoon haluaa.
Uutta nousua tekevät myös pienemmät, pakettiautotyyppiset retkeilyautot, joiden myynti on jo noin kolmasosa kokonaismyynnistä.
Caravan Erälaukko on toiminut 52 vuoden ajan, joten näkemystä alaan on ehtinyt kertyä.
Kari Erälaukko tarttui isänsä Ilmon perustaman yrityksen peräsimeen vuonna 75. Nyt vetovastuussa sukupolvenvaihdoksen jälkeen on viiden vuoden ajan ollut Kari poika Olli Erälaukko.
Juuri nyt tehdään töitä, Sesonkiaikana liikkeessä apuna on myös vanha kaarti, Kari ja Kristiina Erälaukko.
Kesällä ei omalla porukalla ole lomia, mutta pieniä lähtöjä silloin tällöin ehditään ottaa.
Reissaaminen on ollut myös perheen omana harrastuksena. Alla on ollut niin asuntoautoja kuin -vaunujakin. Edellisen sukupolven Ilmo-isä oli aluksi harrastaja ja myös karavaanareiden yhdistyksen perustaja. Hän hankki ensimmäisen matkailuvaunussa vuonna 1964 ja toi ensimmäisen vaunun myyntiin 1969. Matkailuautot astuivat kuvaan 1980-luvun puolivälissä Käännekohta oli vuosi 1987, jolloin lainsäädäntö muuttui ja matkailuautot vapautuivat autoverosta.
Kesää Erälaukot viettävät myös Terälahden mökillä, joka on mukavan lähellä, sinne ehtii milloin vaan arkenakin. Maisansalon karavaanarialuekin on tuttu. Kari Erälaukko muistaa myös suuren kansainvälisen karavaanareiden eurooppalaisen tapaamisen, Ficc-ralliin, 1980-luvun alusta, jolloin matkaajia tuli Maisansaloon pitkin Eurooppaa.
Pirkanmaan karavaanarit haaveilivat matkailuautoalueen perustamisesta Haapasaareen 1970-luvulla, mutta hanke synnytti paikkakunnalla vastustusta. Vankkurimännikkö-nimen saanut karavaanarien leirintäalue perustettiin lopulta naapurikuntaan Virroille.


