Lastensuojelua koskevat päätökset edellyttävät johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan vahvistusta.
Terhi Kääriäinen
Johtava sosiaalityöntekijä haussa – Hannu Majamaa paikkaa vuoden loppuun
Virroille haetaan johtavaa sosiaalityöntekijää. Taloussuunnittelija Ville Happonen kertoo, että 1. syyskuuta mennessä hakemuksia tuli yksi, joten hakuaikaa päätettiin jatkaa 15. syyskuuta asti.
Virka on uusi, ja se perustettiin, koska valitulla uudella sosiaali- ja terveysjohtajalla Minna Koskisella ei ole sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyys. Tietyt muun muassa lastensuojelua koskevat päätökset edellyttävät johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan vahvistusta.
Virkaa tekee tämän vuoden loppuun asti Hannu Majamaa, joka on toiminut aiemmin kaupungin sosiaalijohtajana. Hänen työajakseen on määritelty pääsääntöisesti päivä viikossa.


