Finaalilähdöissä toisistaan ottivat mittaa voittoon ajanut Riku Autere (oik.) ja Teemu Järvenpää.
Tuomas Lahtinen
Kaanaassa ajettiin historiallinen driftauskisa
Kaanaan moottoriurheilukeskuksessa päästiin lauantaina seuraamaan kovatasoista driftauskisaa, kun mestaruussarja Finnish Drift Series rantautui ensimmäistä kertaa Tampereelle. Finnish Pro Drifting Association FPDA:n järjestämä kisa oli kauden toinen osakilpailu.
– Historian ensimmäistä kertaa on Kaanaassa driftingin pro-sarjan osakilpailu. Täällä ei ole pro-luokkaa ikinä ajettu, FPDA:n Petri ”Puuhis” Lähdemäki kertoo.
Driftauksessa kilpailu alkaa yksin ajettavilla lajitteluerillä, joista Kaanaassa jatkoon pääsi 32 kuljettajaa. Varsinaiset kilpailuerät ajetaan pareittain. Pari ajaa vähintään kaksi lähtöä, joista kumpikin kuski yhden edellä ajavana ja seuraavana autona. Mikäli tuomaristo ei saa parin välille piste-eroa, voidaan ottaa lisälähtö jatkoeriin etenevän selvittämiseksi. Tuomaristo tarkastelee suorituksesta muun muassa nopeutta sekä sulavuutta, luistokulmaa, ilmoitetun ajolinjan noudattamista ja tyyliä. Rataan on merkitty klippialueita, joille pitää osua etu- tai takarenkailla. Pienistä kömmähdyksistä menettää pisteitä ja isommista virheistä suoritus voi nollaantua kokonaan.
Finnish Drift Series -mestaruussarjan toinen osakilpailu houkutteli Kaanaaseen suuren yleisön.
Tuomas Lahtinen
Alkueristä tiensä finaaliin selvittivät Riku Autere ja Teemu Järvenpää.
– Seuratessa oli vähän omaa virhettä, kun ahnehdin, Järvenpää mietti finaalierän jälkeen, mutta totesi johtavana ajetun lähdön sujuneen perushyvin.
– Tuuri käy yksinkertaisellakin joskus, mutta kyllä aina parannettavaakin löytyy Autere puolestaan pohti.
Lopulta Autere oli kaksikosta hieman parempi ja nappasi kisan voiton sekä siirtyi samalla sarjataulukon kärkeen. Päivän aikana nähtiin jonkin verran teknisiä vaikeuksia. Joonas Haaponiemen ajopeli sanoi sopimuksensa irti ennen pronssifinaalia, joten Eemi Härmä nappasi suoraan pronssia ja täydensi siten kärkikolmikon.
Kisan tyytyväinen kärkikolmikko: Riku Autere (keskellä), Teemu Järvenpää (oik.) ja Eemi Härmä. Autere siirtyi voitollaan sarjataulukon kärkeen.
Tuomas Lahtinen
Vaikeuksia kohdannut Haaponiemi voittikin Team of the day -palkinnon.
– Tämä annetaan sellaiselle tiimille, joka on tehnyt erittäin ison työn viikonlopun aikana. Tällä kertaa he kokivat eilisen treenipäivän aikana ongelmia, mutta etenivät pitkälle tämän päivän kisoissa, kommentaattori Timo Tolppanen selventää.
Latela-sarjastakin tuttu Lauri Huttunen teki Kaanaassa debyyttinsä selostajana. Huttunen saikin palkintojenjaossa kärkikolmikolta niskaansa kuoharisateen.
Sarja jatkuu Seinäjoen osakilpailulla 20. heinäkuuta.
Tuloksia:
1. Riku Autere
2. Teemu Järvenpää
3. Eemi Härmä
4. Joonas Haaponiemi
5. Tomi Lahnakoski
6. Matias Lindell
7. Eemeli Niemi-Korpi
8. Petri Nömmik
9. Alvari Mäkinen
10. Paulus Perkkiö
Selostajadebyyttinsä lauantaina tehnyt Latela-sarjastakin tuttu Lauri Huttunen sai kärkikolmikolta kuoharisateen niskaansa.
Tuomas Lahtinen


