Opiskelijat yhteiskuvassa, vasemmalta Suvi Haapaniemi, Linda Malmström, Kristiina Kukkoniemi, Iida Korjula ja Taru Kangasniemi. Takana on Kalettoman lampi syksyn väreissä.
Juhani Sillanpää
Lastenjahti jo 20 vuotta!
Lauantaina pidettiin Ruoveden Metsästysseuran toimesta hirvijahti, jossa oli vieraana yhtenäiskoulun 1.–6. luokan oppilaita, neljä lukion eläinlääkintälinjalla opiskelevaa sekä Helsingin yliopistossa eläinlääkäriksi opiskeleva Kristiina Kukkoniemi.
Opiskelijat pääsivät seuraamaan jahtia aitiopaikalta olemalla metsästäjien mukana metsässä. Alakoululaiset seurasivat jahdin kulkua metsästysmajalla viestivälineiden avulla. Metsästyksen seuraamisen lisäksi kisattiin renkaan heitossa ja ilmakiväärillä ampumisessa. Kilpailujen välissä paistuivat makkarat ja maistuivat emäntien taikomat makoisat letut.
Radiopuhelimen käytön harjoitteleminen oli myös mukavaa piilosilla olevien etsimisen apuna. Itse metsästyksessä ei tullut kaatoa vaan hirvet väistelivät onnistuneesti metsästäjiä.
Ensimmäisessä jahdissa mukana olleet Juhani Sillanpää, Tuula Rikala, Antti Moksunen, Jukka Utunen, Matti Seppänen ja Lasse Vilmunen. Kuvassa mukana myös lauantain muut maittavat lettujen paistajat Sirpa Utunen, Terttu Juvonen ja Eeva Pohjonen.
Juhani Sillanpää
Kristiina Kukkoniemi kertoi opiskelussa olevan menossa neljäs vuosi. Ennen opiskelun aloittamista hän oli ehtinyt suorittaa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen Porin Prikaatissa lääkintäaliupseerina. Alikersantti Kukkoniemi odottaa myös kertausharjoituksen alkamista.
Kristiina ei ole ollut aiemmin mukana jahdeissa ja piti sitä mielenkiintoisena ja mukavana kokemuksena. Jahdin jännitystä lisäsi lähellä käynyt hirvi. Hänen tavoitteenaan on suorittaa opinnot loppuun ja tehdä töitä kiinnostavilla eläinlääketieteen aloilla. Kunnaneläinlääkärin työ on eräs vaihtoehdoista. Kesätöissä hän on ehtinyt perehtyä jo lihantarkastukseen ja seminologin, keinosiementäjän, toimintaan.
Lukiolaiset pitivät myös uudesta kokemuksesta, vaikka kaatoa ei tullutkaan.
Osanottajat saivat jahdista muistoksi myös hirvilippikset. Kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen jahdin aikana satoi räntää ja oli kylmää. Lauantaina ilma oli aurinkoinen ja mukavan lämmin.