Ruoveden Karjalaisseuran kunniapuheenjohtajat Aulis Rouhiainen ja Tapio Kähkönen Karjalanliiton toimittamat kunniakirjat käsissään.
Anneli Ojala
Ruoveden Karjalaiset muisti pitkäaikaisia seura-aktiivejaan
Ruoveden Karjalaisseura on valinnut Aulis Rouhiaisen ja Tapio Kähkösen kunniapuheenjohtajikseen. Karjalanliiton toimittamat kunniapuheenjohtajan kunniakirjat luovutettiin Ruovedellä 13. huhtikuuta.
Kumpikin miehistä on kotoisin menetetyn Karjalan Kaukolan pitäjästä ja he tulivat Ruovedelle 1940-luvun lopulla.
Ruovedelle kasvatettiin uudet juuret, perhe ja elanto. Toiminnan miehinä molemmat olivat aktiivisia myös harrastustoiminnan saralla.
Aulis Rouhiainen on Ruoveden Karjalaisseuran pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän veti yhdistystä vuodet 1999–2011 ja 2014 sekä toimi varapuheenjohtajana vuosina 2015–2020.
Hallituksen jäsenenä hän toimi jo vuodet 1997–1999.
Tapio Kähkönen oli Ruoveden Karjalaisseurassa mukana sen alkuhetkistä saakka ja pitkäaikainen yhdistyksen sihteeri (2004–2013), varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsen (1989–2015)
Sen lisäksi Tapio perusti 1985 urheilujaoston ja toi kyykän Ruovedelle. Viikoittaiset kyykkäillat olivat hänen ohjelmistossaan 27 vuotta. Senkin jälkeen hän harrasti lajia lähes 90-vuotiaaksi saakka.
Molemmat miehet olivat myös mukana istuttamassa Ruoveden hautausmaalle Rauhankuusta. Kellotapulin vieressä aiemmin seissyt suuri kuusi vioittui salamaniskusta 1995 ja se jouduttiin kaatamaan 1996. Tuo ikoninen suuri kuusi on yhä tänä päivänäkin monen muistoissa.
Ruoveden Karjalaisseura yhdessä Ruoveden Sotainvalidien ja Sotaveteraanien kanssa istuttivat hautausmaalle uuden kuusen vuonna 2004, tuolloin 60 vuotta kestäneen rauhan kunniaksi.
Jouko Kapli
Karjalaisseuran puheenjohtaja