Sirkku Somero
Ruoveden Rakennustarvike lopettaa – viimeinen niitti on sähkön hinta
Ruoveden Rakennustarvike aloitti perjantaina loppuunmyynnin, sillä yritys lopettaa toimintansa.
– Vuosi on ollut vaikea, ei ole edellytyksiä jatkaa, sillä myynti romahti niin pahasti, sanoo yrittäjä Jukka Salmi apeana.
– Irtisanoin vuokrasopimuksen lokakuun loppuun.
Ruoveden Rakennustarvike avasi ovensa helmikuun alussa 2013, ensi vuonna olisi tullut siis kymmenen vuotta täyteen. Viime vuosiin on tuonut haastetta ensin korona, sitten Ukrainan sota.
Korona ja myöhemmin sota on vaikuttanut tuotantoon, toimitusaikoihin ja kuljetuksiin. Esimerkiksi teräksen, alumiinin ja puutavaran hinnat ovat moninkertaistuneet, raaka-aineesta on pulaa. Polttoaineiden hintojen nousu vaikuttaa kuljetuskustannuksiin.
– Viimeinen niitti on ollut sähkön hinta. Meillä määräaikainen sähkösopimus loppuu vuoden lopussa. Näillä kustannuksilla ei enää vaan yrittämisen yhtälö toimi, toteaa Salmi.
Sirkku Somero
Rautakauppayrittäjällä on takana monta tiukkaa vuotta.
Kun korona alkoi keväällä 2020, alussa kotiympyröissä viihtyminen lisäsi nikkarointia, joka näkyi myynnissä. Salmi sanookin, että tuon vuoden toukokuu olikin kovin myyntikuukausi koskaan. Mutta huippumyynti laantui nopeasti ja samana vuonna yleensä vilkas heinäkuu olikin sitten jo tavallista hiljaisempi.
Kun koronarajoitukset vihdoin hellittivät ja kaupan alalla alettiin viime talvena odottaa normaaliin paluuta, alkoi Ukrainan sota. Sen aiheuttamat ongelmat näkyvät rautakaupan tiskillä monin tavoin.
Kulunut vuosi on näkynyt rakentamisen ja remontoinnin hiipumisena.
– Moni siirtää investointeja, kun hinnat ovat korkealla ja on saatavuusongelmia.
Talvi on maaseudun rautakauppiaalle muutenkin hiljaista aikaa, mutta kun kulut kasvavat näin nopeasti kuin nyt on tapahtunut, ei yrittäminen enää kannata. Ruoveden Rakennustarvikkeen suurimpia asiakkaita ovat olleet kunta, paikalliset rakennusyrittäjät sekä paikkakuntalaiset ja kesäasukkaat.
– Toimitusmyyntiä edelleen teen niin kauan kuin tässä ollaan, sanoo Salmi ja kiittää asiakkaitaan vuosien mittaisesta yhteistyöstä.