Kirkkovaltuuston kokouksessa läsnä oli 12 varsinaista ja kolme varajäsentä.
Anu Kuivasmäki
Seurakunnan viime vuosi meni miinukselle
Ruoveden seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui viime torstaina ja hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen lisäksi myös osallistumisen Pirkanmaan kuntien yhteiseen krematoriohankkeeseen sekä yhden tontin myynnin.
Ruoveden seurakunnan viime vuosi kääntyi alijäämäiseksi. Tulos oli hieman yli 29 260 euroa miinusmerkkinen. Alijäämää kertyi etenkin kiinteistötoimesta (ylitys 100 970 e) ja hautaustoimesta (ylitys 54 140). Myös henkilöstömenot kasvoivat 47 740 eurolla, eli 10,7 %.
Kiinteistötoimen luvut selittyvät 66 000 euron toimintatuottojen alituksella. Tonttikaupat eivät toteutuneet suunnitellusti eikä metsääkään myyty. Lisäksi toimintakulut ylittyivät reilulla 31 000 eurolla. Menoja kasvattivat Ruoveden kirkon ja kellotapulin katon tarkastuksesta ilmenneet välittömät korjaukset sekä kohonneet lämmityskulut.
Hautaustoimen tuotot jäivät ennakoitua yli 7 000 euroa alemmaksi ja kulut ylittyivät noin 38 000 euroa. Palkkojen osuus oli budjetoitu liian alhaiseksi.
Henkilöstömenojen kasvu johtui sijaistuskuluista ja lomakorvauksista.
Henkilöstömenojen kasvu johtui sijaistuskuluista ja lomakorvauksista.
Seurakunnan verotulot sen sijaan kasvoivat 6,6 % ja olivat 838 710 euroa. Valtion rahoitusta seurakunta sai 84 240 euroa. Seurakunnan taseessa on alijäämäkirjausten jälkeen plussaa edelleen lähes 444 900 euroa.
Ruoveden seurakunnalla oli velkaa vuoden lopussa niin kutsutusta seurakuntatalon rakentamislainasta jäljellä 480 000 euroa. Sitä lyhennettiin 120 000 vuosilyhennyksen lisäksi ylimääräiset 100 000 euroa vuoden aikana. Toinen jäljellä oleva laina on suuruudeltaan 64 000 euroa.
Seurakunnassa työskenteli viime vuonna yhteensä 10 henkilöä. Ruoveden seurakunnan jäsenmäärä vuoden lopussa oli 3038. Noin 72 % ruovesiläisistä on seurakunnan jäseniä.
Kirkkovaltuuston kokouksen puhetta johtaa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Helena Korppoo vierellä vt. kirkkoherra Jukka Taskinen.
Anu Kuivasmäki
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Jouni Nesteen mielestä alijäämä on merkittävä, kun siihen on jo laskettu myyty tonttikin.
– 30 000 euroa on valtaisa miinus. En tiedä ollenkaan, miten se kiritään kiinni. Että myydään omaisuutta, jotta pystytään toimintaa rahoittamaan, on karu tilanne. Aika pikaisesti täytyy tehdä jotain, Neste sanoi.
Myös Paula Rinki oli samoilla linjoilla. On vaikea keksiä, mistä enää nipistää.
– Verotulojen noususta huolimatta tulos on negatiivinen. Siinä on miettimisen paikka; Rinki totesi.
Pentti Havanka löysi tuloksesta myös hyviä puolia, etenkin lainan lyhentämisen nopeutumisen.
– Tilinpäätös on tietysti miinuksella, mutta siinä oli ylimääräisiä menoja, kuten korjauskuluja ja palkkamenoja yllättävän paljon enemmän kuin oli suunniteltu. Ei meillä ihan hengenlähtö ole edessä seurakunnassa.
En halua olla negatiivinen, mutta kyllä tässä huolestunut täytyy olla.
Jali Kontuniemen huomio kiinnittyi henkilöstökulujen nousuun, vaikka Virtain kanssa on yhteisiä pappeja, kanttoreita ja seurakuntatyöntekijöitä. Alijäämää Kontuniemi ei vielä pitänyt hälyttävänä.
– Siihen vaikuttivat henkilövaihdokset hallinnossa. Tätä vuotta ei voi verrata muihin, koska meillä oli kaksi kirkkoherraa päällekkäin töissä, selvitti talouspäällikkö Lilli Vuorensola.
Janne Lahtisen mielestä seurakunnan pitäisi pystyä toimimaan verovaroilla ilman tuloja metsä- tai tonttimyynnistä.
– En halua olla negatiivinen, mutta kyllä tässä huolestunut täytyy olla. Aika isoja muutoksia toimintaan täytyy tehdä, jotta tätä pystytään oikomaan.
Kiitosta Lahtinen jakoi valtavasta työstä, mitä hallinnossa ja luottamustoimissa ovat tehneet työstäessään "lähes uskomattoman kasan paperia" piispantarkastukseen sekä uutta strategiaa ja kirkkolainmukaisia muutoksia tehdessään.
– Sen suhteen on hyvä jatkaa tähän päivään.
Kirkkovaltuusto päätti, että Ruoveden seurakunta on mukana uuden krematorion rakentamisessa Vatialaan vuonna 2027 ja osallistuu sen kustannuksiin lainantakauksella ja suhteellisella osuudella, joka perustuu seurakunnan jäsenmäärään. Tarkkaa euromäärää ei ollut vielä valtuustolle esittää, sillä kaikista jäsenkunnista ei ole vielä varmaa tietoa. Uuden krematorion on tarkoitus helpottaa ja nopeuttaa vainajien säilytystä ja hautausta.
Kirkkovaltuusto hyväksyi lisäksi 87 000 euron ostotarjouksen 13 600 neliön määräalasta Tuuhoskylässä sekä Tampereen aluekeskusrekisterin päivitetyn yhteistyösopimuksen.
Lopuksi käytiin keskustelua yhdistymisselvityksen tilanteesta Virtain seurakunnan kanssa. Ohjausryhmä kokoontuu kesän aikana kerran sekä Virroille että Ruovedellä. Elokuussa ovat vuorossa kuulemiset. Ohjausryhmän esitys annetaan molemmille kirkkoneuvostoille 12. syyskuuta ja lopullisesti kirkkovaltuustot päättävät yhdistymisestä tai sen hylkäämisestä 8. päivä lokakuuta.


