Entisestä päiväkodista tulee jo tänä kesänä Kulttuuriparantola.
Terhi Kääriäinen
Taiteen edistämiskeskus myönsi kunnalle 43 000 euron avustuksen: Kulttuuriparantola avautuu vanhassa päiväkodissa jo tulevana kesänä – luvassa taidenäyttelyitä ja tapahtumia sekä vuosittainen Taiteiden Ruovesi -tapahtuma
Entisessä päiväkodissa avautuu tulevana kesänä Kulttuuriparantola. Parantolan muutostöihin sekä muun muassa kulttuuritapahtumiin ja taiteilijoiden palkkaamiseen on saatu 43 000 euron avustus Taiteen edistämiskeskukselta Taikelta.
Sivistysjohtaja Aila Luikku kertoo, että avustuksen varmistuttua sivistystoimessa aloitettiin hankkeen tarkempi suunnittelu.
– Kartoitamme hankkeeseen osallistuvia taiteilijoita, kulttuuritoimijoita ja teemme aikataulutusta tapahtumien toteuttamiseen liittyen.
Entinen päiväkoti, joka alun perin oli keuhkotautiparantola, on suojeltu rakennus. Se on Lars Sonckin suunnittelema ja rakennettu 1909. Tällä hetkellä se on osittain kotihoidon käytössä.
Kunnan tekninen toimi toteuttaa rakennukseen pienen remontin: osa sisäseinistä maalataan ja nykyisestä varastosta tehdään työpajatila. Lisäksi parannetaan valaistusta ja rakennetaan äänentoisto.
Kulttuuriparantolaan saadaan ympärivuotiset tilat taidenäyttelyille ja kulttuuritapahtumille. Kulttuuriparantola otetaan käyttöön jo tulevana kesänä, jolloin siellä järjestetään muun muassa taidenäyttely.
Kulttuuriparantolassa voidaan järjestää myös esimerkiksi pieniä konsertteja, näytelmiä, runokaraokea ja kulttuurityöpajoja.
Luikku sanoo, että hankkeen avulla luodaan toimintamalli uudelle Taiteiden Ruovesi -tapahtumalle, jonka on tarkoitus toteutua Kulttuuriparantolassa syksyn alussa ja sen jälkeen vuosittain.
– Tapahtuman avulla saadaan nykytaiteilijoita houkuteltua ja sitoutettua paikkakunnalle tekemään taidetta sekä ohjaamaan muita alan harrastajia sekä kuntalaisia luentojen ja taidetyöpajojen kautta.
Koululaisetkin osallistuvat osittain tapahtumaan. Taiteilijat pitävät varhaiskasvatuksessa ja kouluissa erilaisia työpajoja lukuvuoden muinakin ajankohtina.
Kulttuuriparantolassa voidaan järjestää hankkeen avulla esimerkiksi pieniä konsertteja, näytelmiä, runokaraokea ja kulttuurityöpajoja.
– Yhteistyötä tehdään paikallisten kulttuuritoimijoiden ja yrittäjien kanssa, mutta myös muualta tulevien taiteilijoiden kanssa. Lisäksi Kulttuuriparantolassa järjestetään opiston luentoja sekä työpajoja, Luikku sanoo.
Hakemuksia tuli kaikkiaan 211, ja avustuksen sai 33 yhteisöä.
Taiteen edistämiskeskus rahoittaa kaikkiaan 33 kulttuurihanketta harvaan asutulla maaseudulla yhteensä yli 800 000 eurolla. Tämän viikon tiistaina julkistettuja avustuksia jaettiin muun muassa yhteisö- ja ympäristötaiteeseen. Avustusten suuruus vaihtelee 10 000 eurosta 90 000 euroon.
Hakemuksia tuli kaikkiaan 211, ja avustuksen sai 33 yhteisöä. Rahoitusta voi käyttää tämän vuoden loppuun mennessä.
Avustuksilla edistetään alueiden omaehtoista ja paikallista kulttuuriaktiivisuutta ja samalla vahvistetaan niiden elinvoimaa ja houkuttelevuutta.
Oikaisu 16.3. klo 16.50: tarkennettu avustuksen käyttötarkoitusta ja otsikkoa.


