Lauri Vesa ja Päivi Lehtikangas nauttivat luonnon rauhasta suurkaupunkien vilinän jälkeen. Ystävät yllätetään usein päivälliskutsulla italialaiseen tapaan.
Sirkku Somero
Vuoden varrelta: Mitä Roomassa asuva maailmanmatkaajaa haluaa elämältään – rivitalon Ruovedeltä
Päivi Lehtikangas ja Lauri Vesa muuttivat Roomasta Ruoveden Harakkalaan heinäkuussa. Muutto ei ollut hetken mielijohde, ei edes maailmanmatkaajien paluu kotikonnuille tai tutulle mökkipaikkakunnalle, vaan syvällisten elämänarvojen miettimistä.
Metsäntalouden opettaja ja konsultti Lauri Vesa on kolme viimeistä vuotta asunut Roomassa ja työskennellyt YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n palkkalistoilla. Työsarkana on erityisesti metsäinventointien tietokanta- ja laskentajärjestelmät. Hän on asunut Joensuussa, mutta työ on ajoittain vienyt pitkiksikin ajoiksi Aasiaan, Afrikkaan ja Oseaniaan.
Päivi Lehtikangas opiskeli metsänhoitajaksi niin ikään Joensuussa, mutta on asunut yli 30 vuotta Ruotsissa. Hänen alaansa on bioenergia ja energiatehokkuus. Muutama vuosi sitten hän irtisanoutui virastaan alueellisessa kehitysorganisaatiossa.
– Tajusin haluavani vielä jotakin muuta. Ehkä pohdinta on tälle iälle tyypillistä: mitä haluaa elämässään vielä tehdä vai jäädä vain sohvan nurkkaan, tiivistää ajatuksen.
Tosin sohvalla makailevaa tyyppiä Päivi ei ole koskaan ollut. Työuran lisäksi hän on toiminut vapaaehtoistöissä, perustanut kyläkoulun, toimitalon ja vetänyt kansainvälisiä työpajoja.
Päivätyö sai lopulta jäädä. Lehtikangas halusi vapautta, saada enemmän tilaa luovuudelle. Aikuinen poika osasi asetella kysymyksen oikein: kuka on elämäsi tärkein henkilö?
– Joskus pitää uskaltaa ajatella itseään, toteaa Päivi.
Hän pestautui puusepälle oppitytöksi ja matkusteli ympäri maailmaa. Tie vei myös Roomaan, jossa hän huomasi viihtyvänsä erityisesti Laurin seurassa.
– Tuntui oikealta ratkaisulta jäädä Italiaan.
Päivi ja Lauri menivät naimisiin viime kesänä. Suomen koronarajoitukset helpottivat juuri siinä vaiheessa hiukan ja häitä voitiin viettää Haapasaaren tanssilavalla pienen ystäväjoukon kesken. Heidän tuttavuutensa juuret ulottuvat pidemmälle, sillä he ovat tavanneet jo lähes 40 vuotta sitten opiskeluaikoinaan Joensuussa.
– Näinä vuosina on pidetty yhteyttä perheidenkin kesken, kertoo Päivi.
Espanjalaiset portaat korona-aikaan.
Päivi Lehtikangas
Kun pariskunta alkoi etsiä paikkaa, jossa he voisivat asettua aloilleen, ensin piti päättää maa ja manner. Mielessä olivat myös jatko Italiassa, tai jokin muu paikka. Suomi voitti, tai paremminkin suomalainen luonto ja peruspalvelut.
– Meille Suomen väljyys, puhdas ilma ja luonto ovat tärkeitä. Se, että voi marjastaa, kalastaa ja hiihtää, sanoo Lauri.
– Ei tarvitse sienestyskorttia, niin kuin Italiassa.
Päivi kertoo, että päätökseen liittyvät myös kestävän kehityksen opinnot.
– Sisällytin muuton ja muutoksen kurssitehtäväksi – mitä haluamme elämältä ja miten haaveet toteutetaan kestävästi. Kun maa saatiin päätettyä, asuinpaikkaa alettiin etsiä läheltä Tamperetta, koska siellä asuu Laurin vanhemmat ja pojat.
Ruovedeltä, Harakkalasta, löytyi unelmien asuinpaikka. Rivitalossa asuminen on helppoa, matkustelukin onnistuu ja sijainti kylän keskellä on käytännöllinen.
Mahtavinta on kuitenkin luonto. Suurista olohuoneen ikkunoista avautuu rantamaisema. Kesällä uimaan pääsee, kun laskeutuu mäen Koukkulammin rantaan.
– Järvi, uimapaikka ja sauna. Peruspalvelut pyörämatkan etäisyydellä, luettelee Päivi uuden kodin kriteerejä.
Näkymä Rooman-kodin terassilta.
Päivi Lehtikangas
Syksy kului Roomassa, jossa koronarajoituksista tuli arkea. Epidemia on hidastanut tuttavuuden tekemistä uudella kotipaikkakunnalla. Uutta mukavaa on kuitenkin jo löytynyt.
– Eilen ilmoittauduimme opiston West Coast Swing -kurssille. Ja olen mukana teatteriporukassa, mikäli ensi kesäksi teatteria voidaan tehdä, kertoo Päivi.
Lauri toivoo tulevaisuudeltaan aktiivisuutta.
– On toimintaa, saa tehdä töitä ja liikkua, kulkea kalassa ja luonnossa. Ja että saisi taas matkustaa.
Päivin toiveena on kiinnostavan työpaikan löytyminen.
– Luovuus on osa minua ja haluan olla sitä työssänikin. Haluan kehittää ympäristöäni paremmaksi.
Kaikki toivotut palaset loksahtelevat hiljalleen paikalleen.
– Tämä paikka tuntuu meille oikealta juuri nyt.
Julkaistu ensimmäisen kerran 3.2.2021
Fakta
Lauri Vesa
Syntynyt Kemissä.
Valmistunut metsänhoitajaksi 1988.
Työuran tärkeimmät asiat: Mukavat hetket oppilaiden ja kollegoiden kanssa, sekä erilaisten ihmisten kanssa työskentely eri puolilla maailmaa.
Harrastukset: lukeminen, luontoretkeily, kalastus.
Yllätys: Kiivennyt Kilimanjaron huipulle.
Fakta
Päivi Lehtikangas
Syntynyt Nakkilassa.
Valmistunutmetsänhoitajaksi 1988.
Työuran tärkeimmät asiat: Metsäalan kehittäminen pelletti- ja bioenergiatutkijana, Energianeuvontakeskuksen perustaminen
Vapaaehtoistyön tärkeimmät asiat: Koulun ja toimitalon perustaminen, työ maahanmuuttajien kanssa ja kansainvälisen kuvanveistotyöpajan vetäminen.
Harrastukset: perhe, käsillä tekeminen ( www.naturajuu.fi), yhdistystoiminta, ruoka, luonto ja liikunta
Yllätys: Rakentanut liikuteltavan saunan.