Ellen Thesleff -näyttämöteos veti salin täyteen yleisöä.
Terhi Kääriäinen
Yleisöä kiinnosti kirjajuhlilla myös musiikki – Ritoniemen navetan ylinen täyttyi viimeistä paikkaa myöten Thesleff-esityksessä
Kirjajuhlien tasokas musiikkitarjonta kattoi laajan tyylisuuntien kirjon.
Albert Pepermansin näyttelyavajaisissa soitti Tapani Rinne, joka otti bassoklarinettinsa myös Sofia Magdalenan kirkkoon. Siellä kuultiin perjantai-iltana runon ja musiikin vuoropuhelua Anna-Riikka Carlsonin lukiessa Eeva Kilven runoja ja Rinteen soittaessa.
Idea ainutkertaisesta konsertista lähti Vinhan suunnasta. Carlson ja Rinne kohtasivat ensimmäistä kertaa kirkossa soundcheckissä:
– Oli sovittu, että mä valitsen runot ja hän kommentoi niitä omalla musiikillaan. Kuuntelin musiikkia yhtä kiinnostuneena kuin yleisökin. Uskallan toivoa, että jotain jatkoa voisi syntyä – se olisi ihanaa, Carlson kertoo.
Kun runot siirtyivät syrjään, estradin valtasi Rinteen tarjoama konserttielämys, jossa hän soitti omaa kokeellista musiikkiaan. Äänimaisema vaati kuulijaltaan keskittymistä, mutta tarjosi samalla meditatiivisen kokemuksen.
Albert Pepermansin (etualalla oik.) taidenäyttelyn avajaisissa esiintyi Tapani Rinne bassoklarinetillaan. Avajaistunnelmassa myös kirjakauppias Pasi Vainio (takana oik.).
Terhi Kääriäinen
Anna-Riikka Carlson (etualalla) luki perjantai-iltana Eeva Kilven runoja Sofia Magdalenan kirkossa Tapani Rinteen kommentoidessa niitä musiikillaan.
Terhi Kääriäinen
Festivaalialueen musiikista vastasi perjantaina M & Band.
Terhi Kääriäinen
Festivaaliareenan perjantain esiintyjä oli artisti M eli Minja Koski, joka tulkitsi bändin säestyksellä pehmeänhaikeita biisejään.
Lauantain alkajaisiksi Ritoniemen navetan ylisillä nähtiin Ellen Thesleffin elämästä ja taiteesta aiheensa saanut näyttämöteos. Suuren yleisömäärän kerännyt esitys alkoi Hanna-Reetta Schreckin luennolla, josta siirryttiin sujuvasti lautaseinille heijastetun kuvan eteen piirtyneeseen elävään taideteokseen.
Ritoniemen navetan ylisille piirtyi elävä taideteos Ellen Thesleffistä.
Terhi Kääriäinen
Thesleff-näyttämöteos otti näyttämön haltuun.
Terhi Kääriäinen
Thesleff-näyttämöteos esitettiin hämyisellä navetan ylisellä.
Terhi Kääriäinen
Kirjajuhlien festarialueella kuultiin lauantaina vielä kahden itseään kitaralla säestäneen muusikon keikat. Jo kolmatta kertaa Vinhalla laulanut Viitasen Piia ja Mikko Joensuu tarjosivat täysipainoisen kattauksen. Erityisen ilonaihe Helsingissä samalla treenikämpällä harjoitteleville muusikoille oli päästä soittamaan Ruoveden kesäillassa peräkkäin.
Viitasen Piia hurmasi kuulijansa lauantai-iltana.
Terhi Kääriäinen
Mikko Joensuun esitys päätti lauantain ohjelman.
Terhi Kääriäinen


