P8 sarjassa 60metrin juoksun voiton vei Aaro Yli-Houhala.
Anne Kojola
Kesän ensimmäisissä viikkokisoissa juostiin täyttä vauhtia
Kesän ensimmäiset viikkokisat pidettiin juhannusviikolla. Liikuntatoimen ja Pirkkojen yhdessä järjestämät kisat tuovat yhteen paikalliset asukkaat ja kesämökkeilijät. Iloinen puheensorina täytti katsomon, kun tutut tapasivat toisiaan.
– Rajoitusten vuoksi siirsimme aloitusta ja jätimme pois alle 4-vuotiaiden yhteislähtöjuoksun. Seuraavissa viikkokisoissa se on taas mukana, Jukka Majala lupasi.
Tällä viikolla lajeina olivat 40, 60 tai 100 metriä, minkä lisäksi nuoremmat heittivät palloa ja vanhemmat hyppäsivät pituutta. Ylöjärveläinen Hilla Honkala, 5, oli ensimmäistä kertaa mukana omassa sarjassaan.
– Viime kesänä hän osallistui yhteislähtöjuoksuun, mutta nyt on ensimmäinen varsinainen kisa, isä Sami Honkala kertoi.
Hillan isoveli Toivo, 7, on talven aikana odottanut innolla näitä kisoja.
– Hän on treenannut juoksuakin, että viikkokisoissa menee sitten hyvin, Sami-isä jatkoi.
Lämmittelyssä Toivo nyrjäytti vähän nilkkaansa, mikä haittasi 60 m juoksussa.
– Hyvin meni, vaikka vähän sattui. Ei ollut yhtään pitkä matka, poika tuumasi juoksun jälkeen.
Vertti Paksuniemi heitti palloa 13,30m. Tuloksella hän vei voiton P6 sarjassa.
Anne Kojola
Pallonheitossa jyväskyläläinen Vertti Paksuniemi nakkasi pesäpallon komeassa kaaressa pitkälle.
– Pallonheitto on kivempaa kuin juoksu. Siinä saa heittää pallon melkein kentän toiseen päähän, 5-vuotias Vertti kertoi.
Konsta Ackalin hyppäsi pituutta 333cm. Sillä tuloksella hän voitti P10 sarjan. Outi Mikkonen ja Pentti Lehto mittasivat hypyn.
Pituushypyssä suoritusta helpotettiin siten, että kaikkien hypyt mitattiin siitä mistä ponnistus lähti. Ruovesiläinen Milja Pynnöniemi oli erityisen tarkka omissa hypyissään.
– Kaikki kolme hyppyäni olivat yhtä pitkiä eli 328cm.
Sillä tuloksella Milja voitti oman sarjansa.
Seuraavat viikkokisat pidetään ma 6.7. klo 18, ilmoittautuminen alkaa 17.30.
Viikkokisojen tulokset 22.6.2020
Juoksut (ajat käsiaikoja): 40 m P6: 1. Viljami Inkinen 7,95, 2. Eemil Keskinen 9,27, 3. Vertti Paksuniemi 9,63, 4. Kaarlo Mattila 9,72, 5. Julius Rasinen 10,02.
T6: 1. Aava Moksunen 8,67, 2. Amalia Kujala 9,25, 3. Lotta Mikkonen 9,54, 4. Fiona Selkee 9,85, 5. Saara Myllymäki 10,50, 6. Hilla Honkala 11, 98 7. Jessi Saarinen 36,36.
60m P8: 1. Aaro Yli-Houhala 9,97, 2. Atte Rantanen 11,01, 3. Joona Toivonen 11,03, 4. Eetu Halonen 12,72, 5. Toivo Honkala 13,20.
T8: 1. Amelia Keskinen 11,02, 2. Maisa Rikkonen 11,20, 3. Hilma Kujala 11,27, 4. Ellen Toivonen 12,00, 5. Saimi Myllymäki 13,08 .
P10 1. Konsta Ackalin 9,39, 2. Vili Huhtala 10,55, 3. Justus Seppälä 10,63, 4. Akseli Mattila 10,73, 5.
Mikael Lehtinen 11,02, 6. Elias Lahti 11,35, 7. Lasse Halonen 11,83.
T10: 1. Janina Saarinen 10,72, 2. Kaisu Lahti 11,14, 3. Melissa Rasinen 11,18, 4. Meeri Mikkonen 13,02,
100 m P12: 1. Arttu Salonen 16,19, 2. Patrik Lehtinen 16,69, 3. Vilho Heikkonen 20,17, 4. Rikhard Lindgren 20,32, 5. Robertino Lindgren 23,90.
T12: 1. Saara Keskinen 15,94, 2. Milja Pynnöniemi 17,35, 3. Ainokaisa Mattila 17,51, 4. Eva Moksunen 17,62, P14: 1. Valtteri Paksuniemi 13,57.
T14: 1. Linda Leponiemi 15,27, 2. Laura Leponiemi 15,47, 3. Emilia Lehtonen 16,19.
Kenttälajit, pallo T6: 1. Aava Moksunen 7,30, 2. Amalia Kujala 5,26, 3. Saara Myllymäki 4,85, 4. Hilla Honkala 3,30, 5. Fiona Selkee 2,94, 6. Jessi Saarinen 2,90.
P6: 1. Vertti Paksuniemi 13,30, 2. Julius Rasinen 7,83, 3. Kaarlo Mattila 5,10.
T8: 1. Ellen Toivonen 12,20, 2. Hilma Kujala 12,00, 3. Maisa Rikkonen 11,50, 4. Saimi Myllymäki 9,00, 5. Amelia Keskinen 8,57, 6. Melissa Lindeman 6,49.
P8: 1. Joona Toivonen 19,30, 2. Aaro Yli-Houhala 13,33, 3. Eetu Halonen 9,94, 4. Toivo Honkala 8,90, 5. Jere Saarinen 8,80.
Pituus T10: 1. Melissa Rasinen 248, 2. Kaisu Lahti 211.
P10: 1. Konsta Ackalin 333, 2. Vili Huhtala 312, 3. Akseli Mattila 301, 4. Mikael Lehtinen 288, 5. Elias Lahti 240, 6. Lasse Halonen 194.
T12: 1. Milja Pynnöniemi 328, 2. Ainokaisa Mattila 310, 3. Eva Moksunen 301.
P12: 1. Patrik Lehtinen 306, 2. Topi Ahonen 280, 3. Robertino Lindgren 237, 4. Vilho Heikkonen 228, 5. Rikhard Lindgren 222.
T14: 1. Linda Leponiemi 357.
P14: 1. Valtteri Paksuniemi 424.


