Heik­ki Itä­nen oli taas kir­joit­ta­nut hy­vän ko­lum­nin 13.10. il­mes­ty­nee­seen Ruo­ve­si-leh­teen. Sii­tä sain aja­tuk­sen kir­joit­taa tä­män pie­nen teks­tin.

Heik­ki to­te­si, et­tä en­nen van­haan kir­joi­tet­tiin pal­jon kir­jei­tä. Minä sa­non, et­tä kyl­lä nii­tä kir­joi­te­taan jon­kin ver­ran vie­lä­kin. Ai­na­kin mei­kä­läi­nen sii­hen "syyl­lis­tyy". Olen ni­mit­täin Tu­rus­sa asu­van si­sa­re­ni kans­sa kir­jeen­vaih­dos­sa, ol­lut jo mon­ta vuot­ta. Kir­joi­tan hä­nel­le noin 4–5 kir­jet­tä vuo­des­sa, jos­kus vä­hän enem­män­kin. Si­sa­re­ni, joka on vie­lä työ­e­lä­mäs­sä, kir­joit­taa vä­hän vä­hem­män. Mi­nul­la elä­ke­läi­sel­lä on tie­ten­kin enem­män jou­ti­las­ta ai­kaa.

Mi­käs sen mu­ka­vam­paa kuin kir­jei­den kir­joit­ta­mi­nen ja tie­ten­kin nii­den saa­mi­nen.

Mark­ku Hildén