Ruo­ve­den päi­vä­ko­ti on kuin Pep­pi Pit­kä­tos­sun Hu­vi­kum­pu – kun sil­mä le­pää, niin sy­dän le­pää.

Lenk­kei­ly­tin ei­len koi­raa päi­vä­ko­din lä­hi­met­säs­sä. En ole mis­sään näh­nyt las­ten päi­vä­ko­tia, joka si­jait­see niin isol­la, vaih­te­le­val­la ton­til­la, luon­non­kau­niin met­sän suo­jaa­ma­na. Ton­til­la voi tal­vel­la las­ke­tel­la liu­ku­mä­keä ja ke­säl­lä ra­ken­taa ma­jo­ja ja käy­dä met­sä­ret­kel­lä yn­nä muu­ta.

Puu­ra­ken­tei­ses­sa päi­vä­ko­dis­sa ei luu­li­si ole­van il­mas­toin­ti- ja ho­me­on­gel­mia.

Tam­pe­reel­la useim­mat päi­vä­ko­dit ovat tyl­sil­lä, kuu­mil­la as­falt­ti­pi­hoil­la, jo­hon on is­tu­tet­tu ki­tu­kas­vui­sia pui­ta ym­pä­ril­le – so­pii muis­tel­la vii­me ke­sän kuu­muut­ta ja pi­ha­leik­ke­jä siel­lä.

Ja mi­ten mu­ka­via poi­kia tuli jut­te­le­maan mi­nul­le (hoi­ta­jan val­vo­van sil­män al­la). Toi­sel­la po­jal­la oli vap­pu­viip­pe­rä, kat­soim­me mi­ten viip­pe­rä pyö­ri lu­jaa, vaik­ka puut ei­vät hei­lu­neet lain­kaan. Sii­tä tie­sim­me min­ne päin kui­ten­kin tuu­li – ja to­te­sim­me, et­tä on se hyvä viip­pe­rä.

Toi­nen poi­ka ker­toi, et­tä heil­lä­kin on kak­si koi­raa, ja toi­nen poi­ka sa­noi, et­tä hei­dän mum­mul­la on seit­se­män kis­saa, ja lu­et­te­li kis­so­jen ni­met. Ai­na­kin Ul­la jäi mie­lee­ni.

Ja sa­maan ai­kaan saa lu­kea, et­tä Ruo­ve­den lu­kio on lu­ki­oi­den TOP-lis­tas­sa Pir­kan­maan 4.

On­ko­han hyvä var­hais­kas­va­tus luon­non hel­mas­sa an­ta­nut hy­vän poh­jan ope­tuk­sel­le – hy­vis­tä opet­ta­jis­ta pu­hu­mat­ta­kaan?

Vie­lä il­lan rau­han las­keu­dut­tua Hu­vi­kum­puun, tuli Ruo­ve­den har­jul­ta pie­ni, pil­kul­li­nen bam­bi, joka läh­ti kö­pöt­te­le­mään koti kes­kus­taa…

Ja sit­ten – Ruo­ve­si-leh­den pää­toi­mit­ta­jal­ta tuli mi­nul­le tie­to, et­tä Hu­vi­kum­pu­kin lak­kaa ole­mas­ta päi­vä­ko­ti­na, mitä sii­hen voi­si sa­noa. Jos­pa tu­le­va, uu­si hir­si­nen päi­vä­ko­ti hou­kut­te­li­si li­sää lap­si­per­hei­tä Ruo­ve­del­le.

Ruo­ve­den tal­vi kuin Sa­tu­maa.

Erää­nä tal­vi-il­ta­na ajoin Ruo­ve­del­le Teis­kon kaut­ta – sy­dä­me­ni mei­na­si pa­kah­tua kau­neu­des­ta. Oli pi­me­ää, lu­mi­ki­nok­set ja kir­kol­ta ka­jas­ti tum­man­si­ni­nen tai­vas, pää­ka­dun lyh­ty­pyl­väi­den va­lo­täh­det ja lu­mi­ki­teet lois­ti­vat pi­mey­des­sä va­lo­aan. Mikä si­sään­tu­lo! Oli pak­ko py­säh­tyä ihas­te­le­maan. Tuli tun­ne, et­tä tääl­lä se on – Un­to Mo­no­sen Sa­tu­maa …

Vie­lä kun saa­tai­siin Ruo­ve­del­le tai lä­his­töl­le isil­le ja äi­deil­le työ­paik­ko­ja ja asun­to­ja ja ker­rot­tai­siin muil­le­kin, mi­ten hyvä Ruo­ve­del­lä on ol­la…

Ke­sä­ter­vei­sin

Riit­ta Vai­ni­o­mä­ki

yli­hoi­ta­ja eme­ri­ta

On­ko­han hyvä
var­hais­kas­va­tus
luon­non hel­mas­sa
an­ta­nut hy­vän
poh­jan ope­tuk­sel­le – hy­vis­tä opet­ta­jis­ta pu­hu­mat­ta­kaan?