Marika Manninen ja Kaisa Latvamäki osallistuivat lounaslenkille loppuvuodesta 2024. Arkistokuva.
Karoliina Laikio
Työporukalla lenkille, jumppaan ja uimaan – lajivalikoimassa on ollut myös golfia, padelia, curlingia ja kirkkovenesoutua
Työpaikkaliikunnassa otetaan maaliskuun lopulle ulottuva loppukiri ennen Liikuttava Ruovesi -hankkeen päättymistä.
Kunnan, seurakunnan, Bussi-Mannisen, Honkalakodin, Apteekin ja Ruovesi-lehden henkilöstö on osallistunut monenlaiseen liikuntaan syksystä 2024 lähtien. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke sai vuodenvaihteen jälkeen vielä jatkoaikaa kolme kuukautta.
Liikuttava Ruovesi kannustaa tauottamaan työpäivää.
– Tavoitteena oli kristallinkirkkaana se, että saadaan liikunnallistettua ja vähennettyä passiivista olemista työpäivän aikana, vapaa-aikaohjaaja Jukka Majala linjaa.
Erityisesti fyysistä työtä tekeville tärkeää on myös kehon palautuminen.
– Onhan tässä mahdollistettu henkilöstölle ihan huikeita juttuja. Totta kai ketään ei voi pakottaa: oma kipinä pitää olla ja kiinnostunut omasta hyvinvoinnista.
Petri Mäkinen on ollut mukana jokaisella uimahallireissulla Orivedelle. Mies on kova uimari ja kuntoaltaassa tuleekin aina päästeltyä vähintään kilometrin matka.
Anu Kuivasmäki
Kaikkein eniten osallistujia, reilusti yli sata, keräsi viime syksyn toimintapäivä urheilukeskuksessa, jonka järjesti Hämeen liikunta ja urheilu ry.
Henkilöstö on liikkunut säännöllisesti lounaslenkeillä ja kerännyt merkintöjä liikuntabingokorttiin. Kaikki työyhteisöt ovat suunnitelleet vuorollaan viikon liikkeitä. Koulukeskuksen keittiö- ja siivoushenkilöstö on taukojumpannut kerran viikossa.
Lajikokeiluihin ovat kuuluneet allasjumppa, padel, curling, kirkkovenesoutu, ratsastus, melonta, kamppailulajit ja jooga. Oivansalissa on pelattu sulkapalloa. Kesällä harjoiteltiin ulkokuntosalilla, huollettiin kehoa ja jumpattiin urheilukeskuksen nurmella.
Viime syksynä patikoitiin Helvetinjärven kansallispuistossa ja Siikanevalla. Pitempiä reissuja on tehty Oriveden uimahalliin, Virtain Torisevan golfkentälle ja Himoksen laskettelukeskukseen. Osalle retkistä on voinut ilmoittautua myös hankkeeseen kuuluvien yritysten ulkopuolelta.
Osallistujat ovat voineet hyödyntää paikallisten liikuntayrittäjien Aki Kallosen, Anneli Holma-Lehtolan ja Jenna Kuokkasen personal trainer -palveluja ja käydä kehonkoostumismittauksessa.
Kuortaneen sportti-iltapäivä sisältää kuortanelaiset olympialaiset, keilausta ja kehonhuoltoa.
Luvassa on vielä ainakin kuutamohiihto- ja retkiluisteluilta Pihlapirtillä 3. maaliskuuta, toiminnallinen iltapäivä 11. ja 20. maaliskuuta talviolympialaisten hengessä sekä Kuortaneen sportti-iltapäivä 31. maaliskuuta, joka sisältää kuortanelaiset olympialaiset, keilausta ja kehonhuoltoa.
Helmi-maaliskuulla pidetään hyvinvointi- ja terveysluentoja. Viimeiset kuntotestit ovat vuorossa maaliskuun aikana.
Maaliskuussa osallistujille tehdään loppukysely, jossa peilataan, mitä on kenties muuttunut puolentoista vuoden aikana.
Kunnan työntekijät ovat saaneet käyttää puoli tuntia viikossa liikkumiseen etukäteen siitä ilmoittamalla.
Yrityksistä erityisen ahkerasti on osallistuttu Bussi-Manniselta ja Honkalakodista.
– Aktiivisimmilta on tullut paljon kommentteja, että tämä on aivan mahtava homma. He ovat olleet tyytyväisiä tarjontaan ja tekemiseen.
Majala toivoo, että kaikille osallistujille on herännyt jonkinlainen kipinä omaan hyvinvointiin ja terveyteen.


