Ruoveden metsästysseura on uurastanut kuntoportaita tämän viikon rinteeseen. Töissä etualalla Jukka Jäntti (vas.), Marko Aaltonen sekä Pekka Aalto. Alempana Timo Ruokkeinen (vas.) ja Matti Pulakka.
Anu Kuivasmäki
Kuntoportaat ovat jo viittä vaille valmiina: vielä asennetaan kaiteita ja valot
Kirkonkylän kuntoportaat alkavat valmistua terveyskeskuksen takana sijaitsevan harjun rinteeseen. Ruoveden metsästäjien työporukka on ahertanut koko viikon portaiden kanssa ja valmista alkaa tulla.
– Eiköhän valmista saada ensi viikoksi, laskeskelee portaita mittaileva Marko Aaltonen.
Porraselementit on rakennettu valmiiksi kunnan hallissa jo talven aikana. Tällä viikolla ne nostettiin paikoilleen ja porraslautoja lyötiin paikoilleen. Vielä uupuvat ainakin kaiteet molemmin puolin sekä valaistus.
– Ja lepotasanteelle tulee vielä penkkikin, kertoo Pekka Aalto.
Kuntoportaat ovat pituudeltaan noin 50 metriä ja niissä on noin 120 rappusta.
Kuntoportaat sijoittuvat nykyisten harjun päälle kipuavien rappusten viereen. Molemmat portaat ovat toistaiseksi käytössä, mutta vanhat puretaan ajan mittaan. Kuntoportaat ovat pituudeltaan noin 50 metriä ja niissä on noin 120 rappusta. Keskivälissä on myös huilipiste eli lepotasanne, jossa voi istahtaa alas ja vetää henkeä.
Kunnan vapa-aikaohjaaja Jukka Majalan mukaan kuntoportaiden kaiteisiin laitetaan vielä ledinauhat valaistukseksi. Muutakin valaistusta uudistetaan, muun muassa valotolppien valot vaihdetaan ledeihin.
– Maastoakin vielä ympäriltä vähän kohennetaan ja tampataan ja sepeliä tuodaan tasoitteeksi, Majala lisää.
Kuntoportaiden rakentamisen kokonaiskustannusarvio on noin 20 000 euroa. Rahoituksesta vastaa kunta.
Odotetut kuntoportaat otetaan käyttöön mahdollisimman pian, ehkä jo ensi viikolla.
– Avajaisetkin pidetään, kunhan tarkka valmistumispäivä on tiedossa, lupailee Jukka Majala.
Uudet kuntoportaat valmistuvat vanhojen viereen terveyskeskuksen takana olevaan harjun rinteeseen. Valmistuttuaan portaissa on kaiteet ja lepopiste välillä penkkeineen.
Anu Kuivasmäki
Oikaisu to 11.5. klo 9:33.: Ensimmäisen kuvan henkilöiden nimessä oli virhe. Etualalla vasemmalla on Jukka Jäntti ja hänen alapuolellaan vasemmalla Timo Ruokkeinen. Alkuperäisessä virheellisessä kuvatekstissä miesten nimet olivat toisin päin.


