Pekka Tuominen (vas.), Pauliina Liski, Elina Aalto, Liisa Nummelin ja Miia Törmälä tauolla Muroleessa. Etualalla päivystää tärkeä maskotti.
Terhi Kääriäinen
Melamajava näyttää kanootille suuntaa jo 30 vuoden kokemuksella – melojat saivat niskaansa aurinkoa ja sadetta
Talttahampainen Melamajava-maskotti halkoo tuulta kajakin nokassa. Liisa Nummelin ja Pauliina Liski rantautuvat maanantaina iltapäivällä kaksikollaan Muroleeseen, josta viestiä jatkavat seuraavat Porin Melamajavien melojat Miia Törmälä ja Pekka Tuominen.
Suomi Meloo -kanoottiviesti liikkui tänä vuonna erityisen paljon Ruoveden vesillä matkallaan Ähtäristä Poriin.
Pihlapirtiltä Muroleeseen lähti 19 kajakkia, joista 13 kaksikkoa ja 6 yksikköä. Matkaa kertyi 25 kilometriä ja aikaa meni kuusi tuntia.
Melamajavalla on ollut hyvät näkymät kajakin keulasta jo vähintään 30 vuotta.
Terhi Kääriäinen
Miia Törmälä ja Pekka Tuominen jatkavat Melamajavien viestiä Muroleesta Kurun satamaan.
Terhi Kääriäinen
Melamajavista tapahtumaan osallistuu kahdeksan jäsentä, ja miehistöä vaihdetaan joka osuudelle. Vain maskotti on pysynyt sijoillaan keulassa jo 30 vuotta.
Nummelin ja Liski nautiskelevat matkanteosta.
– Ja koko ajan puhutaan, ei tämä ole mitään kilpamelontaa, Nummelin naurahtaa.
Juomataukoa pidetään noin tunnin välein, ja osuudelle mahtui myös yksi maissa pidetty tauko.
– Oli kaunista suomalaista maisemaa. Sääolosuhteet olivat mukavan vaihtelevat: oli aurinkoa ja rauhallista, mutta sitten saatiin oikein tuulta ja sadettakin. Piti jopa pitää taukoa ja odotella jossakin vähän ennen puoltaväliä, että tyyntyy, kuvaa Liski keliolosuhteita.
Neljättä kertaa osallistunut Liisa Nummelin meloo edessä ja ensikertalainen Pauliina Liski ohjaa takana.
– Koska tämä päättyy Poriin, niin nyt jos koskaan oli helppo lähteä, Liski perustelee osallistumistaan.
Tauko Visuvedellä.
Arto Kovasin
Maskottina kumiankat.
Terhi Kääriäinen
Lähes jokaisen kanoottin keulaan oli kiinnitetty oma maskotti.
Terhi Kääriäinen
Yötä päivää melottava kanoottiviesti järjestettiin 38. kertaa. Kanootit työnnettiin vesille Ähtärissä lauantaina 8. kesäkuuta.
Retkikunta rantautui Visuvedelle sunnuntaiaamuna. Visuveden Nuorisoseura järjesti melojille tukevan aamiaisen, jonka jälkeen matka jatkui Tuuhosen leirikeskukseen.
Kunta tarjosi Tuuhosessa majoitustilaa asuntoautoillle ja teltoille, ja muutama yöpyi sisätiloissa. Saunomaankin pääsi. Tuuhosesta melojat tekivät edestakaisen lenkin Vilppulaan.
Seuraava pysähdys oli maanantaiaamuna Pihlapirtillä, jossa Ruoveden Kanoottipurjehtijat talkoili aamiaisen myynnin. Tänä vuonna seuran jäseniä ei melonut ryhmän mukana.
Muroleesta otettiin suunta joko kanavan tai kosken kautta kohti Kurun satamaa ja Parkkuuta. Perillä Porissa ollaan perjantaina 14. kesäkuuta.
Muroleen kanavan läpi.
Terhi Kääriäinen
Sulussa kanootit ryhmitetään vierekkäin.
Terhi Kääriäinen
Matka jatkuu Muroleen kanavasta kohti seuraavaa etappia.
Terhi Kääriäinen
Kohti Kurua.
Terhi Kääriäinen
Turvavene kulkee melojien takana.
Terhi Kääriäinen
Kolmatta kertaa kanoottiviestiin osallistuva Mikko Puonti halusi aloittaa kesälomansa hyvän tuulen tapahtumalla.
Suomi meloo -organisaation turvaryhmään kuuluva Puonti kertoo viestin edenneen ilman havereita.
Matkavauhtina pidetään noin 6 kilometriä tunnissa, mikä on kokeneelle retkimelojalle leppoisa tahti.
– Jos ei ole taitotasoa, niin sitten se on raskasta, mutta kaikki ovat tähän mennessä jaksaneet oman pätkänsä, Puonti kertoo pitäessään taukoa Muroleessa.
Mikko Puonti turvaa muiden melojien matkaa.
Terhi Kääriäinen


