Ruoveden yhtenäiskoulussa uusia ekaluokkalaisia on 16, lukiossa ensimmäisen vuoden opiskelijoita 32.
Karoliina Laikio
Uusia oppilaita joka koulussa – syyslukukausi käynnistyy Ruovedellä huomenna, Kurussa tänään
Tänä syksynä Ruoveden yhtenäiskoulussa koulua käy yhteensä 214 oppilasta, joista 113 on alakoululaista ja 101 yläkoululaista. Uusia ekaluokkalaisia on rehtori Jenni Viitasalon mukaan 16. Uusia opettajia yhtenäiskoulussa on 2: musiikinopettaja Jenni Lind ja Juupajoen kanssa yhteinen oppilaanohjaaja Jesse Härmälä.
Kyläkouluissa Visuvedellä ja Jäminkipohjassa annetaan myös esiopetusta. Visuvedellä oppilaita on yhteensä 44, joista ekaluokkalaisia on koulun johtaja Tea Mäkipereen mukaan 4. Uusia opettajia koulussa ei ole, eli syksy alkaa muuten tutulla porukalla. Pekkalan koulussa syyslukukauden aloittaneita on 26, joista uusia oppilaita on koulun johtajan Hanna Juurakon mukaan 4. Uutena opettajana 3.–4.-luokalla toimii Lasse Nihtinen.
Kellopuhelimet säilytetään repuissa koulupäivän ajan.
Ruovedellä kännykkäkäytäntöihin ei ole tullut kesän jälkeen muutoksia. Viitasalon mukaan puhelinten kanssa jatketaan hyväksi havaittua linjaa, jonka mukaan yläkoulun oppilaat laittavat puhelimensa oppituntien ajaksi luokissa sijaitseviin puhelinlaatikoihin.
– Välitunneilla oppilaat saavat käyttää puhelimia. Tarkoitus on kuitenkin järjestää oppilaille välitunneille aktiviteetteja, jotta ruudun tuijottaminen päivän aikana jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Tarjoamme myös oppilaille mahdollisuuden antaa puhelimensa vapaaehtoisesti koulupäivän ajaksi parkkiin opehuoneeseen.
Alakoulun oppilaiden puhelinkäytäntöissäkään ei ole muutoksia, puhelimen käyttö ei edelleenkään ole sallittua koulupäivän aikana.
Kellopuhelinten käytöstä on puolestaan tehty linjaus tällä viikolla.
– Niiden kanssa toimitaan samoin kuin puhelinten kanssa, eli kellopuhelimet säilytetään repuissa koulupäivän ajan.
Ruoveden lukiossa opiskelijoita on kaikkiaan 103. Ensimmäisen vuoden opiskelijoita aloittaa 32, heistä 15 ratsastuslinjalla. Rehtori Helena Korkeakosken mukaan lukiossa on muutamia henkilöstömuutoksia. Vararehtorina toimii Mirkka Nieminen-Hirvelä, ruotsia ja englantia opettaa Sara Rannikko, äidinkieltä Janina Tuuri.
Kurussa ekaluokkalaiset aloittavat kouluvuotensa Parkkuussa, ja siirtyvät uuteen kouluun sen valmistumisen jälkeen.
Karoliina Laikio
Kurussa syyslukukausi on käynnistynyt keskiviikkona väistötiloissa. Koulusihteeri Tuuli Sirpelän mukaan alakoululaisia on yhteensä 108, ja he opiskelevat Parkkuussa. Yläkoululaiset käyvät koulua Metsätiellä Tredulla, ja heitä on yhteensä 62. Uusia ekaluokkalaisia on yhteensä 16. Rakenteilla olevan yhtenäiskoulun on määrä valmistua Kuruun vielä tämän vuoden puolella siten, että oppilaat pääsisivät uusiin tiloihin tammikuun alussa.


