Yleisöltä
8-luokkalaisen mielipide: Naisten aseman on muututtava Afganistanissa
Taliban, sunnalainen ääriliike, joka oli hallinnossa vuosina 1996–2001, nousi Afganistanissa uudestaan valtaan vuonna 2021. Naisten oikeudet, jotka olivat jonkin verran parantuneet lännen tukeman hallituksen aikana, ovat nyt lähes olemattomat. Heti Talibanin noustua valtaan se perusti “hyveiden edistämisen ja paheiden vastustamisen” nimisen ministeriön, jonka he väittävät suojelevan naisia ja tyttöjä, mutta onko perusihmisoikeuksien laiminlyönti tosiaan suojelua?
Taliban on ohjeistanut, että naisten olisi paras pysyä sisätiloissa ja lähteä kotoaan vain hyvän syyn tullen. Puistot, kauneussalongit, kylpylät, laulaminen, puheet, runojen lausuminen, yliopistot ja työskentely kansainvälisissä ja afganistanilaisissa järjestöissä on kielletty. Vain alakouluikäiset tytöt saavat käydä koulua.
YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sanotaan: “Kullakin yksilöllä on oikeus vapauteen.” Miksi tämä ei toteudu Afganistanissa? Naiset ovat keskeinen osa yhteiskunnan kehitystä. On häpeällistä, kuinka monen tytön ja naisen ura, unelma ja tulevaisuus valuu hukkaan lyhytnäköisyyden vuoksi.
Sukupuoleen perustuvan apartheidin tunnustamisessa tarvitaan nykymaailmassa vahvat perusteet, mutta Afganistanissa se pitää mielestäni tunnustaa välittömästi valtion tilanteen vakavuuden vuoksi. Maailma on epäonnistunut kerta toisensa jälkeen puolustamaan Afganistanin tyttöjen ja naisten asemaa. Maailman yhteisön on tärkeää painostaa valtion hallintoa, jotta naisten oikeuksia kunnioitetaan jälleen. On myös merkityksellistä tukea niitä, jotka vastustavat tätä epäoikeudenmukaisuutta konkreettisilla teoilla eikä vain ongelmasta voivottelemalla tai vain kokonaan sivuuttamalla. Niin kauan, kun naisten ja tyttöjen sortaminen ja perusoikeuksien törkeä sivuuttaminen jatkuvat, ei kukaan voi sanoa, että elämme oikeudenmukaisessa ja turvallisessa maailmassa.
Naisten ihmisoikeuksien puolesta