Haapasaaren kehittäminen
Yleisöltä
Ruoveden Yrittäjät ry:n hallitus on hämmästynyt elinvoimalautakunnan (14.3.) päätöksestä esittää kunnanhallitukselle Haapasaaren kaavoittamista vakituiseen ja/tai vapaa-ajan asumiseen. Esitys on pahasti ristiriidassa mm. alkuvuonna hyväksytyn elinvoimaohjelman kanssa, jossa matkailun todetaan oleva yksi Ruoveden elinvoiman kulmakivi. Lisäksi kunnassa on parhaillaan meneillään matkailun kehittämishanke, jonka tekemiseen epävarma tilanne Haapasaaren suhteen aiheuttaa turhaa huolta.
Mielestämme elinvoimalautakunnan päätös on tehty puutteellisten ja mahdollisesti tarkoitushakuisten laskelmien pohjalta. Matkailukäytön jatkamisen vaatimat remontit ja muut investoinnit ovat laskelmissa selkeästi ylimitoitettuja, reilusti pienemmilläkin panostuksilla pääsisi alueen kehittämisessä hyvään alkuun. Kaavoitusvaihtoehdossa ei nähdä lainkaan riskejä mm. siitä, että kaavoituksen ja kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen tonteille ja rakennuksille ei löydykään ostajia. Tästä kunnassamme on jo kokemustakin.
Päätöksessä on kokonaan jätetty huomioimatta sen vaikutukset paikalliseen yritystoimintaan. Molemmat vaihtoehdot toisivat varmasti töitä paikallisille rakennusalan yrityksille ja palveluille. Asuinkäyttöön kaavoittaminen jättäisi kuitenkin merkittävän ja pysyvän aukon matkailun paikallistalouteen tuoman taloudellisen hyödyn osalta. Nykyiset vajaat 10 000 Haapasaaren vuosittaista yöpyjää ja tapahtumavierasta tuovat mukanaan varovaisimmankin arvion mukaan satojen tuhansien eurojen rahamäärän paikallisiin yrityksiin, muuallekin kuin vain Haapasaareen.
Matkailukäyttöä kehittämällä kävijämäärää ja samalla myös euromäärää olisi mahdollista edelleen kasvattaa. Kaavoitusvaihtoehdon aiheuttamaa menetystä ei sen sijaan pysty paikkaamaan, vaikka Haapasaaren kaikki tontit mahdollisesti saataisiin myytyä uusille asukkaille.
Päätöksessä on kokonaan jätetty huomioimatta sen vaikutukset paikalliseen yritystoimintaan.
Kokonaan huomioimatta on jätetty myös Haapasaaren ja sen tapahtumien tuoma henkinen hyvinvointi kuntalaisille ja matkailijoille. Kesän mittaan tuhannet matkailijat ja tapahtumavieraat tuovat kuntaan rahan lisäksi eloa, jonka puuttuminen näivettäisi varsinkin kirkonkylän raittia merkittävästi. Haapasaari on myös paikallisille tärkeä virkistyspaikka ja tätäkin käyttöä olisi saaren matkailukäytön kehittämiseen suunnatuilla investoinneilla mahdollisuus lisätä. Keskustelut kuntalaisten kanssa ovat osoittaneet, että täällä on halua ja ideoita alueen kehittämiseen.
Ilman Haapasaaren kaltaista majoituskapasiteettia on matkailun pitkäjänteinen kehittäminen kunnassa mahdotonta. Vaikka kunnan alueella on useampi sata muutakin vuokrattavaa petipaikkaa, ovat ne jo valmiiksi täynnä tapahtumien aikaan, eikä satojen majoittuvien kävijöiden tapahtumia ole mahdollista järjestää Ruovedellä muualla kuin Haapasaaressa.
Toivomme, että kunnanhallitus ja -valtuusto Haapasaarta koskevia päätöksiä tehdessään tekisi realistiset ja tasa-arvoiset laskelmat molemmista vaihtoehdoista sekä tekisi kattavan yritysvaikutusten arvioinnin. Laskelmissa on huomioitava myös välilliset taloudelliset vaikutukset, jotka eivät näy suoraan kunnan kassassa. Lisäksi toivomme, että päätöksissä otettaisiin huomioon myös arvot, joita ei voi mitata rahassa sekä Haapasaaren monipuoliset vaikutukset kunnan elinvoimaan.
Ennen kaikkea toivomme kunnan päätöksentekoon vakautta ja ennustettavuutta, jotta yritysten olisi mahdollista suunnitella toimintaansa pitkäjänteisemmin. Nyt kun vaikeasti ennustettavat sote-menot jäivät pois kunnan vastuulta, ja taseessa on muutama miljoona ylijäämää, voisi kunta tosissaan panostaa elinvoimaan, muutenkin kuin juhlapuheissa.
Ruoveden Yrittäjät ry:n hallitus