Jouni Neste (kesk) pääsi ensimmäisenä ruovesiläisenä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Arkistokuva.
Sirkku Somero
Jouni Neste pääsi aluevaltuustoon: "Olen ylpeä, että Ruovedeltä sain noin paljon ääniä"
Myöhään meni, ennen kuin Jouni Nesteen (kesk) ja Ruoveden ensimmäinen paikka Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa vahvistui.
– Kello oli varmaan jo puoli kaksi ja olin jo nukkumassa, kun Tapio Vaali soitti ja onnitteli, Jouni Neste kertoo.
Keskustan vaalivalvojaisista kotiin lähtiessään hän oli vielä siinä uskossa, että jäi varasijalle.
Toisin kuitenkin kävi. Neste sai yhteensä 722 ääntä, joista 491 Ruovedeltä ja paikan aluevaltuustoon.
– Totta kai olen tosi yllättynyt.
Saamastaan äänimäärästä hän on erittäin otettu.
– Olen ylpeä, että Ruovedeltä sain noin paljon ääniä, vaikka olen ollut sivussa. Mahtavaa, että luottamusta on, Neste sanoo.
Ilahduttavaa on sekin, että ääniä tuli Ruoveden lisäksi myös Tampereelta ja Virroilta.
– Kyllä tämä Pirkanmaa on yhteinen alue, josta pitää yhdessä huolehtia. Ja ihanaa, että saadaan Ruoveden ääni valtuustoon ruovesiläisten äänillä.
Neste myöntää, että valinta aluevaltuutetuksi tuo hänelle paljon ajankäytöllisiä haasteita.
– Minulla on kuitenkin sellainen ajattelumaailma, että kun ollaan mukana, se täytyy ottaa täysillä.
Itse työn aluevaltuustossa Neste näkee todella mielenkiintoisena.
Aivan ummikkona Neste ei Pirhan päätöksentekijäksi lähde. Hän on toiminut ensimmäisen kauden Pirhan strategiavaliokunnassa.
Kun ollaan mukana, se täytyy ottaa täysillä.
Neste tietää ensimmäisenä ruovesiläisenä aluevaltuutettuna olevansa todella suurten odotusten edessä. Siksi hän toivookin saavansa paljon tukea Ruoveden kuntapäättäjiltä ja viranhaltijoilta.
– Että tulee tietoa ja tuntemuksia, mitä voi välittää eteenpäin. Toivon tosi hyvää vuorovaikutusta, että saadaan asioita ajettua aidosti! hän korostaa.
– Olen myös sitä mieltä, että mitä enemmän palveluita palautetaan maaseudulle, sitä parempina palvelut pysyvät myös kasvukeskuksissa asuville, kun me emme ole tukkimassa järjestelmää, Neste sanoo.
Neste näkee, että reuna-alueiden edustajilla on paljon yhteisiä etuja ajettavana.
– Meillä on nyt miljoonan taalan paikka, viedä homma maaliin, Jouni Neste määrittelee.
– Tää on kerta kaikkiaan tosi mielenkiintoista.