Juhlan tuntua ja vaalihumua
Koronarokotukset etenevät Ruovedellä suppeiden rokote-erien tahdissa. Tulevina viikkoina rokotetaan edelleen vanhemmista nuorimpaan. Nyt aikoja voivat rokotuksiin varata jo yli 45-vuotiaat.
Ruovedellä on rokotusten kanssa edetty hyvin, yli puolet kuntalaisista on jo saanut ensimmäisen koronapiikin. Rokotusvauhti on Pirkanmaan kärkeä.
Myös koronarajoituksia on purettu sitä mukaa kuin yleiset ohjeet ovat antaneet myöden. Pian käynnistyvät esimerkiksi pesäpallopelit. Kunnan työpajat ovat jo avanneet ovensa ja kirkkoonkin pääsee messuihin paikan päälle. Terveenä. Oma lukunsa ovat ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikojen pidentyminen. Kansaa on ollut liikkeellä.
Miten valmistuneita sitten voi juhlia? Päätöksiä kokoontumisrajoituksista odotetaan näinä päivinä. Moni odottaa tietoa malttamattomana. Ruovedellä ylioppilaslakin saa tänä keväänä 30 abiturienttia. Tulokset valkolakin saaneista julkistettiin tiistaina. Lämpimät onnittelut kaikille!
Elämme vaaliaikaa. Viikon päästä voi jo äänestää ennakkoon. Siksi ensi viikon lehdessä esitellään kaikki Ruoveden kuntavaaliehdokkaat. Ensi tiistaina järjestetään myös ensimmäinen paikallinen vaalipaneeli. Sitä voi seurata striimattuna Ruovesi-lehden netistä. Vaalihuumaa on jo selvästi ilmassa.