Mis­tä al­kaa kesä? Sii­tä­kö et­tä hii­ren­kor­vat puis­sa ei­vät ole enää hii­ren­kor­via vaan iso­ja lä­pys­köi­tä täyn­nä leh­ti­vih­re­ää, niin et­tä sil­miä häi­käi­see ja väri tun­tuu kor­vien ta­ka­na ko­hi­na­na, kun veri läh­tee vir­taa­maan. Vai eh­kä sii­tä, kun hyt­ty­set pur­jeh­ti­vat aut­ta­maan kas­vi­maan pe­rus­ta­mi­ses­sa?

Ke­vään al­ku on yh­tä hii­vis­ke­le­vää ja kui­ten­kin yh­tä ai­kaa voi­ma­kas­ta ja hur­jaa. Tal­vel­la pit­kän pi­me­än jäl­keen aras­te­len va­loi­sia il­to­ja. Keh­taan­ko läh­teä enää hiih­tä­mään kou­lun vie­reis­tä pel­toa? Sa­maa la­tua, kier­ros toi­sen­sa pe­rään. Va­loi­sas­sa joku voi vie­lä näh­dä. Pi­me­äs­sä on ol­lut jo­ten­kin tur­val­lis­ta.

Sit­ten tu­lee en­sim­mäi­set läm­pi­mät päi­vät. Het­kek­si voi ot­taa jo pi­pon pois pääs­tä. Au­rin­ko­la­sit­kin on ai­van naar­muil­la pyö­rit­ty­ään laa­ti­kon poh­jal­la. Mut­ta an­nas ol­la, tal­vi ja ke­vät kie­tou­tu­vat toi­siin­sa. Tal­ven hän­tä piis­kaa tur­hat luu­lot pois ke­vy­em­män ta­kin va­lin­nas­ta ja aut­taa va­lit­se­maan vuo­rel­li­set ku­mi­saap­paat jal­ki­neik­si.

Mik­sei ke­vät voi­si tul­la kaa­me­al­la ko­hah­duk­sel­la.

Kui­ten­kin hi­taas­ti, hy­vin hi­taas­ti lu­mi­ker­ros al­kaa va­jo­ta. Tus­kal­li­sen hi­taas­ti, jos mi­nul­ta ky­sy­tään. Mik­sei ke­vät voi­si tul­la kaa­me­al­la ko­hah­duk­sel­la. Yh­te­nä aa­mu­na maa lai­neh­ti­si ja lu­met ja jää oli­si­vat pois­sa.

On­nek­si ke­vät tu­lee omaan tah­tiin­sa. Me suo­ra­tois­to­pal­ve­lui­den ää­rel­le ju­miu­tu­neet kul­ta­ka­laa­kin kär­si­mät­tö­mäm­mät ny­kyih­mi­set, pu­hun it­ses­tä­ni, jou­dum­me vä­ki­sin ko­ke­maan ke­vään sen ää­rim­mäi­ses­sä här­kä­päi­syy­des­sään juu­ri niin oi­kuk­kaa­na ja hi­taa­na kuin se it­se tah­too.

Odo­tin kau­an mus­ta­ras­tas­ta tänä ke­vää­nä. En­sim­mäi­sen ker­ran kuu­lin sen kun pel­lol­la oli han­ki­kan­to. Pa­jun­kis­sat oli­vat sil­loin vie­lä vaa­ti­mat­to­mia. Jout­se­net tu­li­vat tänä ke­vää­nä kär­ki­jou­kois­sa, ai­na­kin mi­nun tut­kaa­ni. Kur­kien huu­to pel­loil­ta tuo ke­vääl­lä jo­ten­kin eri­lai­sen tun­nel­man kuin syk­syi­sin. Sii­nä ei ole syk­syis­tä mys­ti­syyt­tä ja hai­keut­ta, sii­nä on ter­hak­kuut­ta ja päät­tä­väi­syyt­tä.

Vaik­ka ke­vään tulo osaa­kin ma­del­la, ovat su­la­nut piha, ten­na­ri­ke­li ja va­paa­na lai­neh­ti­va lah­ti ovat ai­na yh­tä py­säyt­tä­viä. Yh­te­nä aa­mu­na ve­den­kei­tin­tä täyt­tä­es­sä ha­vah­dun sii­hen, et­tä piha on­kin sula. Il­ta­päi­vän au­rin­ko saa lai­nei­den hei­jas­tuk­set vä­rei­le­mään ka­tos­sa ruo­ka­pöy­dän pääl­lä. Jäät ovat su­la­neet myös jär­ves­tä.

Ui­maan ei tar­vit­se enää men­nä tum­man­pu­hu­vien, ma­jes­teet­tis­ten jää­laut­to­jen tai pie­nes­tä töy­täi­sys­tä ki­li­se­vik­si jää­pui­koik­si ha­jo­a­vien jäi­den se­kaan vaan vesi lai­neh­tii jo va­paa­na. Hyy­tä­vän kyl­mää vesi on edel­leen. Met­säs­tä vie­lä va­lu­vis­ta su­la­mis­ve­sis­tä ker­too ve­den­pin­nan nou­su kal­li­ol­la.

Hyy­tä­vän kyl­mää vesi on edel­leen.

Maa­lis­kuus­sa kyl­ve­tyt hon­te­lot to­maa­tin tai­met pää­set to­tut­te­le­maan ulos, kun ke­vät lo­pul­ta malt­taa an­taa au­rin­gon läm­mit­tää. Lei­jo­nan­ki­to­jen tai­mia on ihan lii­kaa ja lo­put sie­me­net ovat unoh­tu­neet pus­siin hyl­lyl­le. Kyl­vöin­nos­tuk­se­ni lo­pah­taa vii­meis­tään tou­ko­kuu­hun men­nes­sä.

Ke­vät on jat­ku­vaa muu­tos­ta ja myl­ler­rys­tä. Kun tah­ti hi­das­tuu ja leh­det puis­sa puls­kis­tu­vat al­kaa kesä jo kol­ku­tel­la. Ter­mi­nen kesä al­kaa Il­ma­tie­teen lai­tok­sen mu­kaan, kun vuo­ro­kau­den kes­ki­läm­pö­ti­la malt­taa py­syä kym­me­nen läm­pö­as­teen pa­rem­mal­la puo­lel­la.

Näin ke­vät­seu­ran­nan har­ras­te­li­ja­na tai­dan tyy­tyä omiin tul­kin­toi­hi­ni. Ku­ten koi­vun leh­tien tii­rai­luun ja oman kas­vi­maa-ak­tii­vi­suu­te­ni mit­ta­roin­tiin sekä to­me­ran kir­jo­sie­pon odot­te­luun. Pei­pot­han ovat jo tääl­lä. Oi­val­li­nen mit­ta­ri ke­sän al­ka­mi­ses­ta on myös uin­ti­py­räh­dys­ten ve­ny­mi­nen. Kesä on al­ka­nut ai­van var­mas­ti, kun lap­set por­hal­ta­vat pyyh­keet le­pat­ta­en ui­maan ei­vät­kä suos­tu vart­ti­tun­tiin lo­pet­ta­maan mols­ki­mis­ta.