Romolo Tavani
Koronanyrkki: lievää laskua tartunnoissa Pirkanmaalla
Pirkanmaan koronatartunnat lähtivät pääsiäisen aikaan lievään laskuun. Näytteenotossa on kuitenkin käyty aiempaa vähemmän. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on kääntynyt laskuun, ja se oli viime viikon päättyessä 89 tartuntaa 100 000:a asukasta kohden. Fimlabin positiivisten näytteiden prosenttiosuus oli 2,2 prosenttia. Sairaalahoidon tarve ei ole pääsiäisen aikana kasvanut.
Pirkanmaan yläkoulut ja toisen asteen opiskelijat palaavat viimeistään huomenna lähiopetukseen. Pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että kouluissa tulisi käyttää maskeja. Maskinkäyttövelvollisuus on myös seudullisessa sekä Tampereen kaupungin joukkoliikenteessä.
– Toivomme pääsiäisen lomilta palaavien hakeutuvan ripeästi koronatestiin, mikäli ilmenee oireita. Sairaana ei tule mennä julkisiin paikkoihin, työpaikalle, kouluihin tai päivähoitoon, toteaa Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand tiistaisessa infossa lehdistölle.
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin uusia tartuntoja 189. Se on noin sata vähemmän kuin edellisellä viikolla. Tartunnan lähde saatiin selvitettyä 70 prosentissa tapauksista eli 132:ssa tapauksessa. 40 prosenttia sairastuneista oli edeltävästi karanteenissa.
Liki puolet tartunnoista saatiin omasta perhepiiristä, yhteensä 62 tartuntaa. Nämä ovat perheisiin tulleet edellisviikkojen tartuntalähteistä. 29 tartuntaa saatiin tuttavien ja ystävien tapaamisista. Työpaikoilta tuli kymmenen tapausta. Ulkomailta tuli kahdeksan tartuntaa.
Vapaa-ajan harrastuksista tuli aikuisille kuusi tartuntaa. Neljä tartuntaa todettiin vastaanottokeskuksessa. Yksityisistä juhlista tuli kaksi tapausta. Päiväkodista ja koulusta sekä kimppakyydistä saatiin yksi tartunta. Loput kahdeksan olivat muita tunnettuja koronakontakteja.
Tartunnat lisääntyivät viime viikolla erityisesti 50–59 -vuotiailla.
Ruoveden koronatartuntamäärä on pysynyt vakaana. Tähän mennessä sairastuneita on THL:n tilastojen mukaan ollut 12. Vastaava luku naapurikunnassa Virroilla on 47, Mänttä-Vilppulassa 51, Juupajoella 5 ja Orivedellä 39.