Koronan tehosterokotteita annetaan riskiryhmille.
Sirkku Somero
Koronarokotukset alkavat riskiryhmille jo syyskuussa – Influenssarokotteet käyttöön myöhemmin syksyllä
Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset saavat koronarokotuksen jo syyskuussa.
– Aiemmista koronarokotuksista ja sairastetuista koronataudeista saatu suoja on näillä ryhmillä lyhytkestoisin, ja heille myös koronainfektioon sairastuminen on suurin riski. Siksi rokottaminen aloitetaan heistä, kertoo epidemiologi Sirpa Räsänen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Ajanvaraus avautuu porrastetusti. Nyt elokuussa koronarokotusajan voivat varata yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset.
Yli 80-vuotiaat voivat varata ajan digitaalisesti OmaPirha-palvelussa, jossa on mahdollista asioida myös toisen puolesta, tai soittamalla oman sosiaali- ja terveysaseman rokotusajanvarausnumeroon.
Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat varata ajan ainoastaan puhelimitse.
Rokotusajanvarausnumerot löytyvät osoitteesta pirha.fi/koronarokotukset. Samalla sivulla on myös tarkemmat kuntakohtaiset ajanvarausohjeet.
Digiklinikan kautta ei voi varata rokotusaikoja.
Rokotuspaikka Ruovedellä on terveysasemalla 1. kerroksen röntgenin odotustila.
Influenssarokotteet tulevat käyttöön myöhemmin syksyllä. Influenssakausi käynnistyy loppusyksyllä tai alkutalvella. Jotta rokotteen suoja riittäisi talveen saakka, annetaan yli 80-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille influenssarokotus loka-marraskuun vaihteessa. Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset joutuvat siis käymään kahdesti rokotuksella. Ajan myöhemmin syksyllä annettavaan influenssarokotukseen saa koronarokotuskäynnillä tai ajanvarauksen yhteydessä.
Hoivakotien asukkaille rokotukset järjestetään hoivakodeissa ja säännöllisen kotihoidon piirissä oleville asiakkaille kotihoidon kautta.
Kun ajanvaraus avautuu, aikoja saa varattua digitaalisesti OmaPirhassa tai soittamalla oman sosiaali- ja terveysaseman rokotusajanvarausnumeroon.
Syyskuun lopussa rokotusvuorossa ovat 75–79-vuotiaat
75–79-vuotiaillekin koronarokotus annetaan tuleva syksynä tavallista aikaisemmin. He saavat korona- ja influenssarokotteen syys-lokakuussa. Ajanvaraus 75–79-vuotiaiden rokotuksiin avautuu syyskuun alkupuolella.
Loka-marraskuussa rokotetaan 65 vuotta täyttäneitä ja riskiryhmiin kuuluvia yli 18-vuotiaita
Marraskuussa korona- ja influenssarokotteen saavat kaikki muut 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat ja ne 18 vuotta täyttäneet, joilla on vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävä perussairaus tai ovat raskaana. Ajanvaraus näiden ryhmien rokotuksiin käynnistyy lokakuun alussa. Kun ajanvaraus avautuu, aikoja saa varattua digitaalisesti OmaPirhassa tai soittamalla oman sosiaali- ja terveysaseman rokotusajanvarausnumeroon.
Ketkä saavat koronarokotteen syksyn tehosteannoksen?
THL:n suosituksen mukaisesti koronarokotteen syksyn 2024 tehosteannoksen saavat hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa olevat iäkkäät henkilöt ja kaikki 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat. Rokotuksen saavat myös kaikenikäiset voimakkaasti immuunipuutteiset. Katso tästä THL:n määrittely Kuka on voimakkaasti immuunipuutteinen?
Tehosteannos annetaan myös niille täysi-ikäisille, joilla on jokin vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus: THL: Vakavan koronataudin riskiryhmät
Jos on sairastanut koronataudin tänä kesänä, ei suojan kannalta tarvitse tehosteannosta syksyn tai talven 2024–2025 aikana.