Maltti on valttia!
Valtuusto päätti viisaasti lykätä tulevan sote-keskuksen rakennusten remontoinnin aloittamisen, kunnes tiedetään ko. rakennusten kunto. Ilmeisesti kunnanhallitus ja osa virkamiehistä yhä luulee, että Ruoveden kunta pystyy viime hetken hätäisillä rakentamispäätöksillä vaikuttamaan siihen, minkälaiset sote-palvelut meille loppujen lopuksi jää uuden maakunnallisen sote-hallinnon ottaessa komennon.
Ruovedelle jää tasan sellaiset palvelut, jotka hyvinvointialueen sote-hallitus meille määrittelee perustuen asukkaiden määrään, keski-ikään ja alueen laajuuteen. Yksi sote-uudistuksen kulmakiviä on tasapuoliset palvelut kaikille. Ei ole mitään syytä uskoa, että meille jäisi tässä suhteessa ”luu käteen”.
Valtuuston kokouksessa tuotiin esille huoli siitä, että päättämättömyys rakentamisesta tai osastojen sijoittelusta eri rakennuksiin jotenkin heikentäisi tulevien palvelujen kirjoa. Tällainen pelottelu on vastuutonta.
Ylirakentaminen ennen sote-uudistusta ei johda ylenpalttisten palvelujen jäämiseen kuntaan. Sote-alue tulee kustannustehokkaasti järjestämään palvelut, jotka alueen asukkaat tarvitsevat. Tämä kustannustehokkuus on yksi sote-uudistuksen tarkoitus. Jos jokin hoidon osa-alue hoituu taksilla ja naapurikunnan tiloissa, niin olkoon, mitä sitä pelkäämään. Jos tulevan hyvinvointialueen hallitus ei saisi itse määritellä toimintaa alueellaan, ei sillä ole mahdollisuuksia tuottaa sote-palveluja nykyistä kustannustehokkaammin.
Mikäli tuleva hyvinvointialue ei järjestä meille riittävästi sote-palveluja, niin olen varma, että yksityinen sektori huomaa markkinaraon nopeasti.
Tutkitaan ensin ja hutkitaan sitten,
Marcus Hackman