Yleisöltä
Viime viikon lehdessä oli kovaa arvostelua Vinhan Kirjakaupan järjestämien festivaalien ja kunnan välisestä markkinointisopimuksesta ja sitä verrattiin setelien tuuleen heittämiseen. Näkemykseni asiasta on aivan toinen.
Monipäiväisen festivaalin järjestäminen on valtava työ, siihen tarvitaan osaamista, näkemystä ja paljon työtunteja. Festivaaliin tarvitaan vetovoimaisia esiintyjiä, jotka eivät talkoovoimin esiinny, lisäksi tarvitaan mittavat järjestelyt. Ihan kaikki maksaa.
Ja mitä isompi tapahtuma, sitä isompi mahdollisuus suureen yleisömäärään ja sitä isompi riski.
Festivaalivieraat ovat vieraita myös muille. Majoituksen tarjoajat, ravintolat, kahvilat, kaupat, taksit, kaikki saavat osansa näistä asiakkaista. Mitä palveluja kukin keksii tarjota vieraille ostettaviksi, siinä on vain mielikuvitus rajana. Näin ne kunnan maksavat eurot kuntaan palautuvat, nyt muidenkin yrittäjien hyödyksi ja sitä kautta takaisin Ruoveden elinvoimaan.
Ajatelleenpa vielä festivaalivierasta, joka on ensimmäistä kertaa Ruovedellä, ehkäpä vain Hidasta elämää -festivaalin vuoksi. Kun hän tutustuu kauniiseen kuntaan, eri yritysten ystävälliseen palveluun ja iloisiin ruovesiläisiin, hän saattaa tulla uudestaan pidemmäksi aikaa ja tuoda mukanaan niitä tuttavia, joita elämän hidastaminen ei ole kiinnostanut.
Tapahtumamatkailun rahallisista vaikutuksista on tehty valtakunnallisia arviolukuja. Aika tarkkaan tiedetään kuinka paljon rahaa vieras jättää käynneillään ollessaan vain päivän tai yöpyessään yhden tai useamman yön. Ne summat eivät ole ihan pieniä.
Luulenpa, että näitä tilastoja on myös Ruovedellä luettu.
Meillä on Ruovedelle tulossa upea isojen ja pienten tapahtumien kesä, nautitaan siitä ja ollaan ystävällisiä toisillemme.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Arto Petäjä kuvasi Pouruntien varrella kauniin kukan, joka googletettuna vaikuttaa olevan kielikämmekkä.
Arto Petäjä
Valtuusto kokokouksessa on käsiteltävänä vain kaksi asiaa. Kuva maaliskuulta 2023.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste