Ruovesi tunnetaan luontokohteistaan. Kuvassa Tampere Photo Trophyn kuvasatoa Helvetinjärven kansallispuistosta ja Tanguy Dejeaun näkemys seesteisyydestä.
Visit Tampere, Tanguy Dejeau
Matkailukysely on auki tämän viikon perjantaihin asti – kuntalaisilta kysytään matkailun vetovoimasta ja teemoista
Ruoveden matkailun nykytilaa koskeva verkkokysely on avoinna kunnan nettisivuilla.
Kysymyksien avulla kartoitetaan matkailun nykytilan lisäksi sen kehittämistarpeita. Vastauksia hyödynnetään suoraan matkailun kasvuohjelman laatimisessa.
Kymmenen eri kohdassa tiedustellaan muun muassa matkailun tärkeimpiä vetovoimatekijöitä. Vastaajia pyydetään ottamaan kantaa, mitä teemoja matkailussa pitäisi kehittää. Teemat voivat liittyä esimerkiksi kalastus-, metsästys-, ruoka- tai kokousmatkailuun. Lisäksi pyydetään tietoa matkailullisesti hyödynnettävissä olevasta asiasta tai henkilöstä, joka on niin ainutlaatuinen, ettei vastaavaa ole muualla Suomessa tai lähikunnissa.
Elinkeinoasiantuntija Tanja Lahti kertoo, että verkkolomake avattiin viime viikon keskiviikkona, ja siihen ehtii vastata vielä tämän viikon perjantaihin asti.
Kysely liittyy matkailun kehittämishankkeeseen, johon kunta sai vajaat 70 000 euroa Lapin ely-keskuksesta. Hanke jatkuu syyskuun 2023 loppuun.


